Kolmas viikko kurssilla

Viime viikon koosteessa kirjoitin, että reaalimaailmassa on teknisiä vaikeuksia, joiden takia opiskelijoiden työskentely täällä omassani on selvästi vaikeampaa kuin oli tarkoitus. Alkuviikosta selvisi, että tilanne ei korjaantuisi vielä tämänkertaisiin harjoituksiin - mikroluokkaan tilatut uudet näyttökortit eivät ennakkotiedoistaan poiketen mahtuneetkaan koneiden kotelomalliin. Opiskelijoiden keskuudessa alkoi viritä pienoinen paniikkitunnelma, olihan harjoitustyön määrä kattaa puolet kurssin arvosanasta.

Pidimme tiistaina harjoitusryhmien ohjaajien kanssa hätäkokouksen ja hahmottelimme kolmet viimeiset harjoitukset uudelleen sen pohjalta, mitä kurssilaisten voi käytössä olevan ajan ja tähnastisen SL-osaamisen perusteella järkevästi olettaa ehtivän tehdä. Samalla harjoitusten osuus arvosanasta kutistui kolmannekseen, mikä on toisaalta sääli, mutta työajan kannalta oikeampaa.

Torstai-iltapäivänä lopulta luokkaan saatiin 20 koneeseen SL-valmiudet, ja tämä näkyi jo perjantain harjoituksissa: täällä omassa Kumpulassani oli selvästi enemmän liikennettä. Yhden reaalimaailmassa ulkomaanmatkalla olleen opiskelijankin löysin laitoksen aulasta harhailemasta, kun olin viemässä ensi viikon harjoitusmateriaalia paikoilleen; lähetin reaalivastineeni kertomaan asiasta harjoitusryhmän ohjaajalle, että löytäisivät toisensa.

Perjantaina tekniset häiriöt tuntuivat siirtyneen tänne omaan maailmaani. En päässyt normaaliin tapaan tarkastelemaan opiskelijoiden tekemiä esineitä, ja alkuun epäilin, että tämä liittyisi Kimin vastikään tekemiin muutoksiin EduFinland-ryhmän roolien valtuuksissa. Noiden muutosten peruminen ei kuitenkaan auttanut, ja toisaalta illalla kaikki taas toimi kuten pitikin. Sen jälkeen oli helppo selvittää, että Kumpulan tontin toiseksi aktiivisimman rakentajan asemaan oli muuan opiskelija päässyt jättämällä ryhmänsä työtilaan 204 primitiivistä koostuvan repun. Hurjaa.

Nyt tätä kirjoittaessa käyttöliittymäkurssi on jo puolivälissä, enää toiset kolme viikkoa jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tulee vastaan. Ei tämä ainakaan tylsää ole ollut.

Messuilla

Eilen alkoivat opetustukimessut, joiden avajaisissa puhunutta Pathfinder Lindeniä kävin muun puuhan ohessa kuuntelemassa. Oli siellä muutama muukin kuulija, kuten karttakuvasta näkyy. Kaikki eivät tarttuneet valokuvaan, mutta siitä taas saa jonkinmoisen käsityksen, millaisessa ympäristössä avajaiset pidettiin.

Tänään ehdin sitten päivemmällä kiertää messualueen läpi. Kaikenlaista jännää sieltä löytyikin, messualuetta kuitenkin on koko saari käytössä. Tässä vielä kuva, jossa näkyy taustalla Discovery Educator Networkin ja etualalla keväämmällä vuorossa olevan virtuaalimaailmaopetuskonferenssin osasto. Lähistöltä tarttui International Schools Islandin osaston T-paitakojusta mukaan pari ihan hauskaa, jos tuonne päin satutte vielä messuaikaan piipahtamaan.

Toinen kurssiviikko

Ensimmäisen viikon ongelmien jälkeen olo oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta hirvitti, tätäkö tämä nyt sitten on koko puolitoista kuukautta, toisaalta oli vähän sellainenkin tunne, että tuskin tämä enää kovin paljon huonommaksi muuttuu. Nyt näyttäisi siltä, että jälkimmäinen tuntemus osui lähemmäs oikeaa.

Tämän viikon harjoitusten kanssa tuli pienoinen ongelma: reaalimaailman Kumpulasta ei löytynytkään opiskelijakäyttöön laitteita, joiden avulla yhteydenpito tänne sujuisi kitkatta. Tilanteeseen pitäisi tulla parannusta ensi viikolla, mutta totta kai se haittaa nyt tämänkertaisia harjoituksia, joissa oli vahvana painotuksena tähän maailmaamme tutustuminen. Varoiksi järjestyi sentään pari paperilla tehtävää tehtävää, jotka ihan kivasti johdattelevat kurssin asioihin. Aika moni toisaalta kuitenkin löysi tiensä myös tänne, ainakin tässä minun tuntemassani Kumpulassa on väkeä liikkunut selvästi enemmän kuin tähän saakka.

Keskiviikon luennolle pääsin itsekin vasta puolisen tuntia myöhässä, kun maailma oli pantu kiinni. Reaali-Kumpulassa olleet opiskelijat kuulivat kaiken, täällä minun auditoriossani vasta viimeiset kaksi kolmannesta. Toisaalta kuvakin tällä kertaa jo näkyi, eli omat ongelmamme alkavat ratketa. Perjantaiseen kuvattomuuteen syylliseksi paljastui, että jonkin kummallisen häiriön seurauksena iso osa Samin omaisuudesta oli haihtunut olemattomiin, siinä mukana myös auditorion taulun sisuskalut. Mutta nyt siis homma alkaa vähitellen toimia. Perjantain luento puolestaan sujui ongelmitta, ja tuolloin kuulijoista jo suunnilleen puolet seurasi minun opetustani, toinen puoli vastinparini luentoa.

Häiriköintiä ei tällä viikolla enää näkynyt, ehkä osaksi koska keskiviikon luento alkoi käytösoppitunnilla, paljolti tietenkin myös koska Sami oli rajoittanut Kumpulan rakentamisen vain EduFinland-ryhmään kuuluville. Tuon rakennuskiellon poistin tänään, kun alueen päällä on nyttemmin pinossa yhdeksän työtilaa, yksi kullekin harjoitusryhmälle. Niitä on vähän hankala käyttää, jos ei niissä voi tehdä mitään. Vielä tällä hetkellä alueilla ei ole kuin lattia, kaiteet ja teleportteri, mutta kurssin mittaan ne täyttynevät.

Viikon takaisen tapauksen estämiseksi Samille ja minulle saatiin myös vähän suuremmat valtuudet puuttua häiritsevään käytökseen. Luentojen takia siihen ei ole ollut tarvetta, mutta muuten pääsin kyllä jo harrastamaan pienimuotoista poliisitoimintaa. Yhtenä yönä istuessani pikku piilopirtissäni takkatulen ääressä kurssia valmistelemassa Shadow kävi kertomassa, että vastikään avatun EduFinland II -saaren puolella hiipparoi kummallista nakuilijaporukkaa, ehkä koska tuo on nykyisellään tyhjähkö ja sikäli rauhallinen alue, joka on kuitenkin pantu luokkaan mature, siis ilman turhia siveellisyysvaatimuksia. Käväisin katsomassa, ja aivan oikein, Porin opetusteknologiakeskuksen laiturilla oli pienet rantabileet käynnissä. Lensin yli EduFinland Officer -rooli päällä, ja koko alueen kierrettyäni paluumatkalla huomasin rannan jo tyhjäksi.

Turpiin vaan ja onnea?

Kävin tänään työnteon lomassa lauantaitansseissa. Muuten mukavat pippalot, mutta pikku sattumus jäi vähän kaivelemaan. Muuan läsnäolijoista ymmärsi jonkin kommenttini vallan eri tavalla kuin olin sen tarkoittanut ja närkästyksissään totesi, että tuollaista transua hän olisi valmis vetämään turpiin vaikka heti. Liittyneekö tuo sitten siihen, että olen tuolloin tällöin vaihtanut sukupuolta - miksi sen pitäisi pysyä koko ajan samana, jos kerran vaihtaminen on helppoa ja itse en ole ihan varma siitä, kumpi luontevammin olen?

Nettiä selaillessa kyllä tulee tunne, että reaalimaailmassa (kai semoinen kuitenkin on olemassa, tai sitten joillakin bloggaajilla on hyvin outo ja samanlainen mielikuvitus) transsukupuolisuus on aika paljon hurjempi ja kurjempi juttu kuin meillä täällä. Jos tämä aihe kiinnostaa tuon ihmemaailman näkökulmasta, ensimmäisenä tekisi mieleni puffata Zoe Brainin blogia, joka kyllä on lukemisen arvoinen myös avaruustutkimuksesta ynnä jokusesta muusta aiheesta kiinnostuneille.

Tiivistettynä: nykyisin alkaa olla jo melkoisen vankkaa evidenssiä siitä, että tuossa maailmassa transsukupuolisuus on synnynnäinen juttu, johon ei kasvatuksella tai psykoterapialla voi vaikuttaa. Tarkkaa mekanismia ei tiedetä, mutta luultavasti kyse on siitä, että aivojen ja ruumiin sukupuoli määräytyy eri kohdissa sikiön kehitystä, ja joskus nuo vain sattuvat menemään epätahtiin. Ja sitten tämmöisiä ihmisiä uhataan vetää turpiin, ja vedetään myös.

Toinen luento

Tämänpäiväinen luento oli outo kokemus.

Tekniikka ei pelannut, ei vaikka Sami huhki salissa koko ajan, ja kuva jäi siis auditoriossa olleilta tälläkin kertaa näkemättä. Sen sijaan muuta viihdettä oli senkin edestä: joku yleisöön osunut neropatti intoutui rakentelemaan kaikenlaista. Aluksi luulin itse, että Sami tekee uutta tilapäistaulua rikki menneen sijaan, enkä kiinnittänyt puuhaan sen ihmeemmin huomiota, mutta aika pian paikalle alkoi ilmestyä talo, pöytä, sekalaista muuta sälää sekä lopuksi koko auditorio täyteen violetinsinisiä kuplia. Kokemattomuuttani en kauheasti tuohon reagoinut, vaikka näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa häiriköinti puheeksi.

Lopulta Sami sai hälytettyä paikalle Kim Zwiersin, joka on EduFinland-saaren pääjehu ja tuossa ominaisuudessaan pystyy potkimaan häiriköitä tiehensä. Sali saatiin siis viimein kuntoon, mutta luento alkoi tuossa vaiheessa olla jo ohi. Itsenikin löysin lopulta auditorion vieressä virtaavan joen pohjalta. No, ensi kerralla ehkä sitten paremmalla onnella.

Ensimmäinen luento

Tänään se sitten oli, ensimmäinen luento. Kuuntelijoita ei ollut kuin Anli, aiemmin tapaamani pedagogiopiskelija, joka aikoo tarkkailla kurssiani omien opintojensa osana. Jotenkin minulla oli kyllä koko ajan tunne, että jossain kaukana maailman laidan takana yleisöä olisi ollut enemmänkin, ehkä jopa kuutisenkymmentä.

Auditorion taululla ei valitettavasti näkynyt kuvaa: laitoksemme tekninen tukihenkilö Sami oli koko alkuviikon ja vielä tänäänkin sairaana, emmekä ehtineet järjestää tekniikkaa kuntoon. Anli joutui siis tyytymään pelkkään puheeseen; ehkäpä myyttiset reaaliopiskelijat sentään saivat myös kalvot nähtävilleen. Oman luennon arviointi on aina vaikeaa, mutta ainakin pysyin suunnilleen aikataulussa. Ehkä tämä ei ihan poskelleen mennyt, kun Anli myöhemmin kehui.

Perjantaina uudestaan, saa nähdä kuinka käy.

Kurssiin valmistautumista

Tällä viikolla oikeastaan tarkoitus oli valmistautua kohta alkavaan opetusperiodiin. Ajattelin kuitenkin käydä vilkaisemassa, mitä Tieteen päivillä on tarjottavaa - ohjelmaa varten oli varattu molemmat Helsingin yliopiston luentosalit sekä lisäksi vielä Le Selentiakin lainatontille varta vasten rakentama kolmas sali. Tuo ajatus osoittautui vaaralliseksi: istuskelin esityksiä kuuntelemassa liki koko viikon, ja valmistautuminen jäi ohuemmaksi kuin oli tarkoitus.

Peruskuviot kuitenkin alkavat olla selvillä: kurssi koostuu luennoista, joita pidän Kumpulan auditoriossa, ja harjoituksista, joita kurssilaiset tekevät ryhmissä. Harjoituksista on tarkoitus vielä saada muodostettua yhtenäinen juonellinen kokonaisuus, niin että peräkkäisten viikkojen työt liittyvät toisiinsa ja lopputuloksena toivottavasti syntyy jotakin myös jälkeenpäin käyttökelpoista. Saa nähdä, miten tämä viimeinen kohta onnistuu.

Tästä se alkaa

Joulun alla löysin itseni: virallisen metafysiikan mukaan jokin myyttisessä "reaalimaailmassa" oleva olento päätti tuolloin inkarnoitua tähän Second Lifeksi kutsuttuun, ja niin aloitin virtuaalimaallisen vaellukseni 13. joulukuuta 2008. Loppuvuosi kului, niin kuin kai lapsuuteen kuuluu, maailmaa ihmetellessä ja siinä olemista opetellessa.

Jo aika alkuun löysin itselleni tärkeiksi Helsingin yliopiston - jonka Kumpulan kampuksella lupauduin kevättalvella pitämään kurssia käyttöliittymäsuunnittelusta ja käytettävyydestä - sekä suomalaisyhteisön, jonka perjantaisaunassa viihtyy viikko toisensa jälkeen. Enimmäkseen olen kuitenkin kierrellyt etsimässä museoita, näyttelyitä ja muuta opiskelijoille näytettävää. Ehkä siitäkin jotakin tulee, vaikka aika alkaa uhkaavasti huveta.