Opetusta ja muuta sellaista

Helsingin yliopiston tämäntalvinen studia generalia -luentosarja on nyt onnellisesti ohi, viimeinen luento pidettiin torstaina. Jo kolmatta vuotta luentoja saattoi seurata yliopiston opetusteknologiakeskuksen second life -auditoriossa, tällä kertaa tuorein voimin: aiempina vuosina päävastuun SL-esityksistä kantanut Sammy on jättäytynyt syrjään, ja nyt Le huolehti maailmojen välisestä yhteydestä. Minäkin autoin omalta osaltani, kun nyt vielä dosenttina roikun yliopistossa kiinni. Oheisessa kuvassa näitä luentosarjoja liki kolmekymmentä vuotta järjestänyt, tänä keväänä eläkkeelle jäävä professori Harri Westermarck pitää viimeisen sarjansa viimeistä esitelmää.

Loppuviikosta oli myös tämänvuotinen sulautuvan opetuksen seminaari. Ruudun toisella puolella ohjelmaa oli kahtenakin päivänä, meidän maailmassamme perjantain työpajan verran, aiheena "Pedagogisia aarteita etsimässä – virtuaalimaailman rajattomat mahdollisuudet" Kohtuullisen hyvin pajatyöskentely onnistui niin, että puolet ryhmästä istui OK:n pihapöydissä ja toinen puoli siinä toisessa maailmassa Metsätalon luentosalissa. Lounastauon jälkeen pari sinnikkäintä palasi vielä takaisin normaaliaikataulun mukaisille perjantaikahveille; tässä kuitenkin kuva aamupäivän työpajasta.

Virtuaalimaailmojen opetuskäytön puiminen ei tähän lopu, perjantaina ja lauantaina oli vielä kolmas Virtual Worlds Best Practices in Education -konferenssi. Kovin paljon en enää sen paremmin jaksanut kuin ehtinytkään konferenssiin osallistua, jonkin verran kuitenkin lähinnä kiertelin näyttelyitä. Ehkä ensi vuonna sitten taas paremmalla ajalla ja perusteellisemmin.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...

Sulautuvaa opetusta ja pianoimprovisaatiota

Kevättalvella kurssia pitäessäni kirjoittelin tilaisuuden tullen seuraavan päivän luentoja konserteissa, joskus olosuhteiden pakosta aika myöhäänkin. Ilmeisesti myyttisessä reaalimaailmassa moinen ei ole kauhean soveliasta, mutta täällä omassani tällainen työskentelytapa toimii mainiosti ja tuntuu sopivan omaan luonteeseeni aika mukavasti.

Nyt kun olen viimeistelemässä artikkelia, jossa kirjoitan kurssinpidosta kertyneistä kokemuksista, tuntuu jotenkin kovin oikealta hoitaa osa tätäkin kirjoitustyötä konserttia kuunnellen. Tällä kertaa vuorossa on Tip Corbett ja "klassinen improvisaatio" pianolla. Ihan yksin ei tässäkään konsertissa tarvitse olla, yleisöä on liki kaksikymmentä eli ihan kohtuullisen hyvin tähän meidän maailmaamme. Oheinen kuva on konsertin alkupuolelta, sen ottamisen jälkeenkin jokunen vielä saapui paikalle.

Sulautuvaa opetusta

Kirjoitan tätä sulautuvan opetuksen seminaarissa, joka järjestetään HY:n opetusteknologiakeskuksen auditoriossa ja vähän laajempana reaalimaailman Metsätalossa. Yleisöä on täällä meidän auditoriossamme vajaat kaksikymmentä, toisessa salissa tuplasti sen verran -- ihan kivasti, vaikka muutamat (kuten minä) ovat molemmissa mukana. Iltapäivän neljästä rinnakkaisesta sessiosta yksi keskittyy nimenomaan opetukseen tässä meidän maailmassamme.
Puolen tunnin päästä tulee seminaarissakin esille äskettäin loppunut käyttöliittymäkurssinin, joten tässä vähän ennakkoa. Kurssi siis oli ja meni: viimeisestä luennosta tulee huomenna kuluneeksi kaksi viikkoa, ja tenttikin oli viime viikolla. Nyt se pitäisi vielä korjata, ja samoin vuorossa on Kumpulan päälle pinotuilla lavoilla olevien harjoitustöiden arviointi. Kaiken kaikkiaan kurssi meni kohtuullisen hyvin, kun ottaa huomioon alkupuolen tekniset ongelmat. Osa opiskelijoista tykkäsi täällä työskentelystä kovasti, osa ei -- paljolti närää aiheuttivat juuri nuo alkuhankaluudet. Kun niiden vuoksi vielä harjoitustyön sisältöä piti rukata pienemmäksi (ja sitä kautta myös varsinaiseen käyttöliittymäsuunnitteluun vähemmän keskittyväksi), närkästys on ihan ymmärrettävää. Toisaalta tuohon jälkimmäiseen kohtaan vaikutti varmaan sekin, että yritin opettaa enemmän käytettävyydestä yleensä kuin graafisten käyttöliittymien suunnittelun detaljeista.

Kolmas viikko kurssilla

Viime viikon koosteessa kirjoitin, että reaalimaailmassa on teknisiä vaikeuksia, joiden takia opiskelijoiden työskentely täällä omassani on selvästi vaikeampaa kuin oli tarkoitus. Alkuviikosta selvisi, että tilanne ei korjaantuisi vielä tämänkertaisiin harjoituksiin - mikroluokkaan tilatut uudet näyttökortit eivät ennakkotiedoistaan poiketen mahtuneetkaan koneiden kotelomalliin. Opiskelijoiden keskuudessa alkoi viritä pienoinen paniikkitunnelma, olihan harjoitustyön määrä kattaa puolet kurssin arvosanasta.

Pidimme tiistaina harjoitusryhmien ohjaajien kanssa hätäkokouksen ja hahmottelimme kolmet viimeiset harjoitukset uudelleen sen pohjalta, mitä kurssilaisten voi käytössä olevan ajan ja tähnastisen SL-osaamisen perusteella järkevästi olettaa ehtivän tehdä. Samalla harjoitusten osuus arvosanasta kutistui kolmannekseen, mikä on toisaalta sääli, mutta työajan kannalta oikeampaa.

Torstai-iltapäivänä lopulta luokkaan saatiin 20 koneeseen SL-valmiudet, ja tämä näkyi jo perjantain harjoituksissa: täällä omassa Kumpulassani oli selvästi enemmän liikennettä. Yhden reaalimaailmassa ulkomaanmatkalla olleen opiskelijankin löysin laitoksen aulasta harhailemasta, kun olin viemässä ensi viikon harjoitusmateriaalia paikoilleen; lähetin reaalivastineeni kertomaan asiasta harjoitusryhmän ohjaajalle, että löytäisivät toisensa.

Perjantaina tekniset häiriöt tuntuivat siirtyneen tänne omaan maailmaani. En päässyt normaaliin tapaan tarkastelemaan opiskelijoiden tekemiä esineitä, ja alkuun epäilin, että tämä liittyisi Kimin vastikään tekemiin muutoksiin EduFinland-ryhmän roolien valtuuksissa. Noiden muutosten peruminen ei kuitenkaan auttanut, ja toisaalta illalla kaikki taas toimi kuten pitikin. Sen jälkeen oli helppo selvittää, että Kumpulan tontin toiseksi aktiivisimman rakentajan asemaan oli muuan opiskelija päässyt jättämällä ryhmänsä työtilaan 204 primitiivistä koostuvan repun. Hurjaa.

Nyt tätä kirjoittaessa käyttöliittymäkurssi on jo puolivälissä, enää toiset kolme viikkoa jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tulee vastaan. Ei tämä ainakaan tylsää ole ollut.

Messuilla

Eilen alkoivat opetustukimessut, joiden avajaisissa puhunutta Pathfinder Lindeniä kävin muun puuhan ohessa kuuntelemassa. Oli siellä muutama muukin kuulija, kuten karttakuvasta näkyy. Kaikki eivät tarttuneet valokuvaan, mutta siitä taas saa jonkinmoisen käsityksen, millaisessa ympäristössä avajaiset pidettiin.

Tänään ehdin sitten päivemmällä kiertää messualueen läpi. Kaikenlaista jännää sieltä löytyikin, messualuetta kuitenkin on koko saari käytössä. Tässä vielä kuva, jossa näkyy taustalla Discovery Educator Networkin ja etualalla keväämmällä vuorossa olevan virtuaalimaailmaopetuskonferenssin osasto. Lähistöltä tarttui International Schools Islandin osaston T-paitakojusta mukaan pari ihan hauskaa, jos tuonne päin satutte vielä messuaikaan piipahtamaan.

Toinen kurssiviikko

Ensimmäisen viikon ongelmien jälkeen olo oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta hirvitti, tätäkö tämä nyt sitten on koko puolitoista kuukautta, toisaalta oli vähän sellainenkin tunne, että tuskin tämä enää kovin paljon huonommaksi muuttuu. Nyt näyttäisi siltä, että jälkimmäinen tuntemus osui lähemmäs oikeaa.

Tämän viikon harjoitusten kanssa tuli pienoinen ongelma: reaalimaailman Kumpulasta ei löytynytkään opiskelijakäyttöön laitteita, joiden avulla yhteydenpito tänne sujuisi kitkatta. Tilanteeseen pitäisi tulla parannusta ensi viikolla, mutta totta kai se haittaa nyt tämänkertaisia harjoituksia, joissa oli vahvana painotuksena tähän maailmaamme tutustuminen. Varoiksi järjestyi sentään pari paperilla tehtävää tehtävää, jotka ihan kivasti johdattelevat kurssin asioihin. Aika moni toisaalta kuitenkin löysi tiensä myös tänne, ainakin tässä minun tuntemassani Kumpulassa on väkeä liikkunut selvästi enemmän kuin tähän saakka.

Keskiviikon luennolle pääsin itsekin vasta puolisen tuntia myöhässä, kun maailma oli pantu kiinni. Reaali-Kumpulassa olleet opiskelijat kuulivat kaiken, täällä minun auditoriossani vasta viimeiset kaksi kolmannesta. Toisaalta kuvakin tällä kertaa jo näkyi, eli omat ongelmamme alkavat ratketa. Perjantaiseen kuvattomuuteen syylliseksi paljastui, että jonkin kummallisen häiriön seurauksena iso osa Samin omaisuudesta oli haihtunut olemattomiin, siinä mukana myös auditorion taulun sisuskalut. Mutta nyt siis homma alkaa vähitellen toimia. Perjantain luento puolestaan sujui ongelmitta, ja tuolloin kuulijoista jo suunnilleen puolet seurasi minun opetustani, toinen puoli vastinparini luentoa.

Häiriköintiä ei tällä viikolla enää näkynyt, ehkä osaksi koska keskiviikon luento alkoi käytösoppitunnilla, paljolti tietenkin myös koska Sami oli rajoittanut Kumpulan rakentamisen vain EduFinland-ryhmään kuuluville. Tuon rakennuskiellon poistin tänään, kun alueen päällä on nyttemmin pinossa yhdeksän työtilaa, yksi kullekin harjoitusryhmälle. Niitä on vähän hankala käyttää, jos ei niissä voi tehdä mitään. Vielä tällä hetkellä alueilla ei ole kuin lattia, kaiteet ja teleportteri, mutta kurssin mittaan ne täyttynevät.

Viikon takaisen tapauksen estämiseksi Samille ja minulle saatiin myös vähän suuremmat valtuudet puuttua häiritsevään käytökseen. Luentojen takia siihen ei ole ollut tarvetta, mutta muuten pääsin kyllä jo harrastamaan pienimuotoista poliisitoimintaa. Yhtenä yönä istuessani pikku piilopirtissäni takkatulen ääressä kurssia valmistelemassa Shadow kävi kertomassa, että vastikään avatun EduFinland II -saaren puolella hiipparoi kummallista nakuilijaporukkaa, ehkä koska tuo on nykyisellään tyhjähkö ja sikäli rauhallinen alue, joka on kuitenkin pantu luokkaan mature, siis ilman turhia siveellisyysvaatimuksia. Käväisin katsomassa, ja aivan oikein, Porin opetusteknologiakeskuksen laiturilla oli pienet rantabileet käynnissä. Lensin yli EduFinland Officer -rooli päällä, ja koko alueen kierrettyäni paluumatkalla huomasin rannan jo tyhjäksi.

Toinen luento

Tämänpäiväinen luento oli outo kokemus.

Tekniikka ei pelannut, ei vaikka Sami huhki salissa koko ajan, ja kuva jäi siis auditoriossa olleilta tälläkin kertaa näkemättä. Sen sijaan muuta viihdettä oli senkin edestä: joku yleisöön osunut neropatti intoutui rakentelemaan kaikenlaista. Aluksi luulin itse, että Sami tekee uutta tilapäistaulua rikki menneen sijaan, enkä kiinnittänyt puuhaan sen ihmeemmin huomiota, mutta aika pian paikalle alkoi ilmestyä talo, pöytä, sekalaista muuta sälää sekä lopuksi koko auditorio täyteen violetinsinisiä kuplia. Kokemattomuuttani en kauheasti tuohon reagoinut, vaikka näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa häiriköinti puheeksi.

Lopulta Sami sai hälytettyä paikalle Kim Zwiersin, joka on EduFinland-saaren pääjehu ja tuossa ominaisuudessaan pystyy potkimaan häiriköitä tiehensä. Sali saatiin siis viimein kuntoon, mutta luento alkoi tuossa vaiheessa olla jo ohi. Itsenikin löysin lopulta auditorion vieressä virtaavan joen pohjalta. No, ensi kerralla ehkä sitten paremmalla onnella.

Ensimmäinen luento

Tänään se sitten oli, ensimmäinen luento. Kuuntelijoita ei ollut kuin Anli, aiemmin tapaamani pedagogiopiskelija, joka aikoo tarkkailla kurssiani omien opintojensa osana. Jotenkin minulla oli kyllä koko ajan tunne, että jossain kaukana maailman laidan takana yleisöä olisi ollut enemmänkin, ehkä jopa kuutisenkymmentä.

Auditorion taululla ei valitettavasti näkynyt kuvaa: laitoksemme tekninen tukihenkilö Sami oli koko alkuviikon ja vielä tänäänkin sairaana, emmekä ehtineet järjestää tekniikkaa kuntoon. Anli joutui siis tyytymään pelkkään puheeseen; ehkäpä myyttiset reaaliopiskelijat sentään saivat myös kalvot nähtävilleen. Oman luennon arviointi on aina vaikeaa, mutta ainakin pysyin suunnilleen aikataulussa. Ehkä tämä ei ihan poskelleen mennyt, kun Anli myöhemmin kehui.

Perjantaina uudestaan, saa nähdä kuinka käy.

Kurssiin valmistautumista

Tällä viikolla oikeastaan tarkoitus oli valmistautua kohta alkavaan opetusperiodiin. Ajattelin kuitenkin käydä vilkaisemassa, mitä Tieteen päivillä on tarjottavaa - ohjelmaa varten oli varattu molemmat Helsingin yliopiston luentosalit sekä lisäksi vielä Le Selentiakin lainatontille varta vasten rakentama kolmas sali. Tuo ajatus osoittautui vaaralliseksi: istuskelin esityksiä kuuntelemassa liki koko viikon, ja valmistautuminen jäi ohuemmaksi kuin oli tarkoitus.

Peruskuviot kuitenkin alkavat olla selvillä: kurssi koostuu luennoista, joita pidän Kumpulan auditoriossa, ja harjoituksista, joita kurssilaiset tekevät ryhmissä. Harjoituksista on tarkoitus vielä saada muodostettua yhtenäinen juonellinen kokonaisuus, niin että peräkkäisten viikkojen työt liittyvät toisiinsa ja lopputuloksena toivottavasti syntyy jotakin myös jälkeenpäin käyttökelpoista. Saa nähdä, miten tämä viimeinen kohta onnistuu.