Sivistystä ja barbariaa

Käväisin eilen vanhan suosikkilaulajani Annan (s. Atheene) konsertissa. Esitys oli upea, samoin puitteet: viikinkiteemainen ympäristö sopi musiikkiin kuin nenä naamaan, tai ehkä mieluummin päin vastoin. Aivan mahtavaa, siis.

Toisaalta konserttikäynti oli myös kummallinen ja opettavainenkin kokemus. Paikka nimittäin oli paitsi viikinkikylä myös Gor-roolipelialuetta. Olin kyllä jo vanhastaan tiennyt, että tuo ei ole minun juttuni, mutta silti yllätyin, kuinka oli jo lähes ahdistavaa näin pikaisestikin pistäytyä yhteiskunnassa, joka perustuu oletukselle naisten luontaisesta tarpeesta alistua (ja miesten vastaavasti alistaa). Toisaalta tuo oli samalla terveellinen muistutus sekä siitä, miten vastaavia ihmissuhteita on monin paikoin muutenkin kuin vapaaehtoispohjalta, että myös siitä, miten vaikkapa d/s-suuntautuneilla epäilemättä on vaikeuksia tuntea olonsa kotoisaksi siinä yhteiskunnassa, jossa minä viihdyn. Ja kurjaahan olisi, jos ei koskaan kävisi paikoissa, joissa tuntee olonsa vähän kiusalliseksi.

Siltikin kyllä väittäisin, että ne alkuperäiset, sen toisen maailman viikingit olivat vähän eri porukkaa. :)

Muissa maailmoissa

Syksyllä mainitsinkin, kuinka olin jakautunut kahtia ja lähettänyt etiäiseni omaan pieneen maailmaansa. Tämäkin kokeilu etenee vähitellen, niin että nyt alan jo päästä omalta pikku saaristomereltäni muillekin maille. Oheisessa kuvassa The Grey Inn Betweenin majakka.

 

Kovin kauaa ei tarvinnut tuolla pällistellä, ennen kuin juttuseuraksi ilmestyi toinen majatalon omistajista (joka kirjoittaa blogia nimimerkillä V). Kaiken kaikkiaan kiva jatko asetustiedostojen, SQL:n, palomuurisääntöjen ja sen sellaisen kanssa askartelulle. Tästä tämä elämä taas nytkähti vähän matkaa eteenpäin!

Ennen vai nyt?

Sen mukaan, mitä verkon kautta on voinut seurata,  toisen maailman Egyptissä kansa on enemmän kuin vain vähän tyytymätön hallitsijoihinsa. Se näkyy täällä meidänkin maailmassamme, ja – utelias kun olen – kävin katsomassa, millaista meno on Amarnassa. Varsinaiseen mielenosoitukseen en osunut, mutta presidentti Mubarakin vastaisia julisteita kyllä oli näkyvillä. En myöskään ollut ainoa, joka tuolla kävi: väkeä tuli ja meni aika tasaiseen tahtiin, ja useimmat viipyivät suunnilleen sen aikaa, että ehtivät katsella julisteet ja ihmetellä, tapahtuuko mitään.

Kun nyt kerran tuonne olin tullut, katselin saman tien vähän ympärilleni. Kaiken kaikkiaan paikka on melkoisen mukava neljän simin kokoinen 18. dynastian aikainen pienois-Egypti, johon mahtuu kaupunki, pätkä Niilin suistoa sekä vähän erämaata pyramideineen. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, kävin tervehdyskäynnillä paikallisessa Hathorin temppelissä, vaikkakin hiukan ihmetyttää, että juuri tuo temppeli kaupungista löytyi. Sen toisen maailman Amarna nimittäin oli kerettiläiskuningas Akhenatenin kaupunki, mutta mitäpä tuosta, kohteliashan kuuluu olla.

Sen jälkeen sopikin lähteä pienelle purjehdukselle Niilin suistoon, kaupungin satamassa oli nimittäin veneitä lainattavaksi. Paikallinen asujaimistokin vaikutti ihan mukavalta, vaikka ehkä tuohon vaikutti se, etten kierroksellani ollut pukeutunut ihan turistityyliin farkkuihin ja T-paitaan. Jos olisin etsimässä uutta kotia, voisin jopa harkita vakavastikin kaupunkitalon vuokraamista.

Hyvää ja pahaa joulun odotusta

Ensin se hyvä: norjalaiset ovat tänä(kin) vuonna järjestäneet yhteispohjoismaiset joulumarkkinat. Le ehdotti taannoin, että varaisimme sieltä yhteisen myyntipöydän, ja niin nyt sitten teimme. Tervetuloa katsomaan – ja samalla kannattaa kiertää myös muiden myyntikojut, niistä löytyy vaikka mitä!

Ja sitten paha, vai lieneekö ruma. Osuin nimittäin tämän  meidän maailmamme sukupuolittunutta väkivaltaa käsittelevään näyttelyyn. Totta kai tiesin ennestään, että täällä liikuskelee kaikenlaista väkeä ja että melkein mitä tahansa tehdään ihan vapaaehtoisesti, mutta silti... Kaipa tässä pitää kaivaa kukkahattu esiin, kun minua nämä eivät viehätä millään lailla. Juliste ei nimittäin ole mitään itse näyttelyyn verrattuna.

Solipsistisia harjoituksia

Hei! En olekaan tuntemanne Unti, vaan hänen rinnakkaisvastineensa. :) Asustan nimittäin vastikään luodussa pienenpienessä OpenSim-maailmassa, jossa ei oikeastaan ole paljon mitään: vähän merta vain, siinä muutama saari ja yhdellä niistä minä. Katsotaan nyt, miten tässä käy – saattaa olla, että ennen pitkää maailmojen välillä hyppiminenkin onnistuu, ja silloin ehkä piristyn tekemään muutakin kuin vain seisomaan pökkelönä puiden keskellä.

Kesäjuhlia

Vaikka vuodenajat eivät täällä suoraan näykään, kesä on kuitenkin kesäjuhlien aikaa. Niistä ylitse muiden ovat tietenkin kesähäät: 12.6. vietettiin Helenan ja Eerikin häitä. Ruuduntakainen vastineeni on ehtinyt käydä niin omissa kuin muidenkin häissä, mutta minulle kokemus oli ensimmäinen. Niisk.

Häiden jälkeen alkaa arki, ja sikäli on luontevaa, että seuraavat kesäjuhlat liittyvät töihin. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos, jossa vielä kuukauden verran vaikutan päätoimisesti, piti viime perjantaina uusien tilojensa avajaisia. Maailmassamme oleva talo on rakennettu ruuduntakaisen vastineensa kaltaiseksi, toki hiukan pienemmäksi ja vähemmän rumaksi sekä paljon vähemmin huonein. Avajaisissa oli pari—kolmekymmentä henkeä, saa nähdä miten sitten syksymmällä lukukauden avajaisissa, joita tiemmä on myös tarkoitus jotenkin juhlistaa.

Viimeisenä kesäjuhlan aiheena on tämän maailmamme kuudes syntymäpäivä. Se oli varsinaisesti jo viikko sitten, mutta näinkin isoa asiaa tietysti juhlitaan ainakin viikon päivät, ja futuristishenkiseen kahdenkymmenen simin kokoiseen juhlatilaan on rakennettu oma kiertoajeluratikkaverkko. Kakkukin lienee riittävän iso, kuten oheisesta kuvasta näkyy: seison mittatikkuna portaiden juuressa kuvan vasemmassa alanurkassa.

Kuvia

Kun en ole saanut niin paljon aikaiseksi, että olisin kirjoittanut asioita sitä mukaa kuin ne tapahtuivat, teen nyt sitten lyhyehkön kuvakoosteen. Ehkä siinäkin on taas vähäksi aikaa.

Ensimmäinen kuva on jatkoa viime kirjoitukselle. Se poiki keskustelua, paitsi yksityisesti myös yllätyksekseni täällä. Kiitos kauniista sanoista, ihan tahtoi punastus nousta. Joka tapauksessa juhlien jälkien siivoamisen jälkeen oli ennen pitkää taas uusien juhlien vuoro: pienehkö, osittain sama joukkio päätyi vappuaattona samaisen pöydän ääreen juttelemaan, juomaan simaa ja tanssimaan – loppuillasta pöydälläkin. Kiitos vielä kerran kaikille minunkin puolestani.

Vappupäivänä tiemmä kuuluu käydä kävelyllä. Minut houkuteltiin mukaan katselemaan haltiamaisemia, ja matkalla osui vastaan hauska taidenäyttely: tauluja, joihin saattoi itse hypätä mukaan. Näin ikään.

Kun teemana on kuvitus, itseoikeutettu loppuhuipennus löytyi tämän viikonlopun SLanguages-konferenssin kautta. Teesside University on pannut tontilleen näytteille Bayeux'n seinävaatteen. Toki tuo on paloiteltuna verkossa ollut aiemminkin, ja pieniä otoksia näkee vaikka missä. Viereisessä kuvassa ei sikäli ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan alla näkyvä kuva osoittaa vähän paremmin, mistä nyt on kyse: kokonaisuudessaan auki levitettynä seinävaate on paljon vaikuttavampi kuin mitä tällaisista palasista voi aavistella, ja sen päästä päähän kävely on elämys, johon tarvitaan todellisuutta – joko tätä virtuaalista tai sitten sitä toista. Mittakaavaa voi vähän arvioida, jos löytää minut takaseinän äärestä seisomasta.

Indianna Jones ja temppeli tuomiolla?

Muinainen egypti on vaikeuksissa. Rahasta on pulaa niin, että koko paikan olemassaolo on vaarassa ellei hyväntahtoisia lahjoittajia ilmaannu; nyt tänään esittivät toiveen, että kansa kävisi ostoksilla. Tuosta innostuneena päätin käväistä taas katsomassa, miltä alue nykyisin näyttää, ja huomasin että ovat myös teknisissä vaikeuksissa.
Päädyin auditorioon, josta ei ollut uloskäyntiä – paitsi zoomaamalla ensin seinän läpi, istuutumalla katon reunalle ja sen jälkeen hyppäämällä 850 metrin korkeudesta alas. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, piti pukeutua tilanteen mukaan. Nyt tätä kirjoittaessani paikan omistajat korjaavat kyllä jo teleporttausongelmia.
Taloudellis-teknisistä hankaluuksista huolimatta paikka on käymisen arvoinen. Tekijäporukka ei ole suuren suuri, mutta selvästi asiantunteva ja asiastaan innostunut, ja lopputulos näyttää näin diletantin silmin hurjan hyvältä, vaikka tietysti paikoin keskeneräinen onkin. On tässäkin taas osoitus siitä, miten täällä voi saada naapurimaailman asioita esitettyä eri tavalla kuin mitä ennen tämän meidän maailmamme luomista oli mahdollista. Kun nyt vielä panisivat senet-pelilaudan myyntiin...