Sivistystä ja barbariaa

Käväisin eilen vanhan suosikkilaulajani Annan (s. Atheene) konsertissa. Esitys oli upea, samoin puitteet: viikinkiteemainen ympäristö sopi musiikkiin kuin nenä naamaan, tai ehkä mieluummin päin vastoin. Aivan mahtavaa, siis.

Toisaalta konserttikäynti oli myös kummallinen ja opettavainenkin kokemus. Paikka nimittäin oli paitsi viikinkikylä myös Gor-roolipelialuetta. Olin kyllä jo vanhastaan tiennyt, että tuo ei ole minun juttuni, mutta silti yllätyin, kuinka oli jo lähes ahdistavaa näin pikaisestikin pistäytyä yhteiskunnassa, joka perustuu oletukselle naisten luontaisesta tarpeesta alistua (ja miesten vastaavasti alistaa). Toisaalta tuo oli samalla terveellinen muistutus sekä siitä, miten vastaavia ihmissuhteita on monin paikoin muutenkin kuin vapaaehtoispohjalta, että myös siitä, miten vaikkapa d/s-suuntautuneilla epäilemättä on vaikeuksia tuntea olonsa kotoisaksi siinä yhteiskunnassa, jossa minä viihdyn. Ja kurjaahan olisi, jos ei koskaan kävisi paikoissa, joissa tuntee olonsa vähän kiusalliseksi.

Siltikin kyllä väittäisin, että ne alkuperäiset, sen toisen maailman viikingit olivat vähän eri porukkaa. :)

Oman maailman musiikkia

Alkuaan ajattelin kirjoittaa tähän taas vähän koostetta kuluneen kuukauden ajalta, mutta tämäniltainen konsertti on ilman muuta ikioman jutun arvoinen. Saara vihjasi, että Avatar Orchestra Metaverse esiintyisi EduFinlandilla, ja pitihän noita käydä katsomassa. Yleensähän tässä meidän maailmassamme konsertoidaan niin, että muusikon vastine siinä toisessa soittaa, ja esitys näytetään tänne musiikkivirtana. Nytpä ei ollutkaan kyse tästä, vaan orkesteri soitti varta vasten tänne meidän maailmaamme tehdyillä soittimilla niille sävellettyä musiikkia. Lopputulos oli jotakin aivan upeaa. Oheinen kuva ei tee oikeutta lavashowlle; tulkaa ensi kerralla itse katsomaan ja kuulemaan!

Hyvää uutta vuotta.

Vuosi vaihtui niin vauhdikkaasti, että tapahtumien kirjaaminenkin on toista viikkoa myöhässä. Hyvin siis kai menee. Oli miten oli, vuodenvaihteen juhlallisuudet alkoivat jo alkuiltapäivästä: motoristijengin kapakkatansseista oli hyvä ottaa vauhtia sillä aikaa, kun toisen maailman vastineeni vielä hoiti vuoden viimeisiä töitä.

Illemmalla sitten matka jatkui ensin Area 358:n uudenvuodenjuhliin,

sieltä pianokonsertin kautta

viimein Sotungin luistinradalle tanssimaan ilotulituksen alla.

Uudenvuodenpäivän iltapuolella Arealla – joka valitettavasti suljettiin eilen – oli vielä aivan mahtava Inchino Melsonin keikka. Jos jazz, blues ja sensukuiset yhtään kiinnostavat, suosittelen lämpimästi.

Vuosi on kuitenkin vielä kovin nuori, ja vuodenvaihde on vasta alkua. Seuraavana viikonloppuna, tai toissapäivänä, Yöväenopisto piti pyjamabileet tilaisuuden teemaan paremmin kuin hyvin sopivissa puitteissa. Kiitokset Yolandalle vuoteen sijaamisesta, musiikista ja muusta asiaan kuuluvasta. Tässä tuntee hienoista ylpeyttä joukkoon kuulumisesta, mutta toisaalta suunnatonta nöyryyttä lahjakkuuden ja energisyyden edessä.

Pikkujouluja

Pikkujoulukauden avasi eilen Yöväenopisto, jonka juhlissa hyppyrimäen juurella aika kului nopeammin kuin nopeasti. Eerik otti juhlista videonkin, josta näkee tunnelman vähän paremmin kuin kuvasta.

 Tänään sitten oli vuorossa yleissuomalainen pikkujoulu vanhalla saunalla. Siellä en ollut ennen käynytkään, nuori kun olen – omana elinaikanani perjantaisauna on ollut ihan toisaalla. Kiva tämäkin oli nähdä, eikä juhlissakaan ollut ollenkaan moittimista.

Yöväenopiston kummitustanssiaiset

Pyhäinpäivä kun on tulossa, niin sitähän pitää tietenkin juhlistaa. Yöväenopistossa tuli mieleen järjestää jotakin pientä, ja siitä sitten lähti juttu kehittymään eteenpäin. Kim jopa rupesi tituleeraamaan opistoa EduFinlandin epäviralliseksi juhlatoimikunnaksi, niin nyt kai sitten ollaan virallisen epävirallisia.

Kun tämä meidän maailmamme on suloinen sekamelska kulttuuripiirteitä sen toisen eri puolilta (ja muualtakin), niin kummitusjuttuja sitten. Kirjoittelen tätä tapani mukaan samalla kun tanssin, juhlat ovat vasta oikeastaan pääsemässä käyntiin. Tämmöistä oli äsken:

 Ihan pakko ei toki ole tanssia, voi täällä käydä vaikka keinumassa, niin kuin Sohvi oheisessa kuvassa. Tai ottaa pienet unet arkussa.

Saas nähdä, miten juhlat jatkuvat; tähän mennessä näyttää hyvältä.


Ps. Telmuksella on lisää kuvia.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...

Nahkaa ja uhkapeliä

Area 358:n tämäniltaisissa bileissä oli teemana "paras nahka-asu", ja aika lailla väki olikin pukeutunut teeman mukaan, niin kuin kuvasta näkyy.

Oheisessa kuvassa katon rajassa leijuu sploder-pallo, eräänlainen uhkapeli: siihen maksetaan rahaa, ja ennen pitkää pallo räjähtää ja jakaa rahat sattumanvaraisesti kaikille pelikierrokseen osallistuneille. Tänään tuli ennätys, potin koko nousi 10096 L$ summaan asti – isommaksi kuin mitä minun käsieni kautta on vielä tähän mennessä rahaa kulkenut. Omalle kohdalle ei osunut kuin prosentin verran potista, mutta pääsinpä osallistumaan ennätyksen tekoon.

Kesäjuhlia

Vaikka vuodenajat eivät täällä suoraan näykään, kesä on kuitenkin kesäjuhlien aikaa. Niistä ylitse muiden ovat tietenkin kesähäät: 12.6. vietettiin Helenan ja Eerikin häitä. Ruuduntakainen vastineeni on ehtinyt käydä niin omissa kuin muidenkin häissä, mutta minulle kokemus oli ensimmäinen. Niisk.

Häiden jälkeen alkaa arki, ja sikäli on luontevaa, että seuraavat kesäjuhlat liittyvät töihin. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos, jossa vielä kuukauden verran vaikutan päätoimisesti, piti viime perjantaina uusien tilojensa avajaisia. Maailmassamme oleva talo on rakennettu ruuduntakaisen vastineensa kaltaiseksi, toki hiukan pienemmäksi ja vähemmän rumaksi sekä paljon vähemmin huonein. Avajaisissa oli pari—kolmekymmentä henkeä, saa nähdä miten sitten syksymmällä lukukauden avajaisissa, joita tiemmä on myös tarkoitus jotenkin juhlistaa.

Viimeisenä kesäjuhlan aiheena on tämän maailmamme kuudes syntymäpäivä. Se oli varsinaisesti jo viikko sitten, mutta näinkin isoa asiaa tietysti juhlitaan ainakin viikon päivät, ja futuristishenkiseen kahdenkymmenen simin kokoiseen juhlatilaan on rakennettu oma kiertoajeluratikkaverkko. Kakkukin lienee riittävän iso, kuten oheisesta kuvasta näkyy: seison mittatikkuna portaiden juuressa kuvan vasemmassa alanurkassa.

Kuvia

Kun en ole saanut niin paljon aikaiseksi, että olisin kirjoittanut asioita sitä mukaa kuin ne tapahtuivat, teen nyt sitten lyhyehkön kuvakoosteen. Ehkä siinäkin on taas vähäksi aikaa.

Ensimmäinen kuva on jatkoa viime kirjoitukselle. Se poiki keskustelua, paitsi yksityisesti myös yllätyksekseni täällä. Kiitos kauniista sanoista, ihan tahtoi punastus nousta. Joka tapauksessa juhlien jälkien siivoamisen jälkeen oli ennen pitkää taas uusien juhlien vuoro: pienehkö, osittain sama joukkio päätyi vappuaattona samaisen pöydän ääreen juttelemaan, juomaan simaa ja tanssimaan – loppuillasta pöydälläkin. Kiitos vielä kerran kaikille minunkin puolestani.

Vappupäivänä tiemmä kuuluu käydä kävelyllä. Minut houkuteltiin mukaan katselemaan haltiamaisemia, ja matkalla osui vastaan hauska taidenäyttely: tauluja, joihin saattoi itse hypätä mukaan. Näin ikään.

Kun teemana on kuvitus, itseoikeutettu loppuhuipennus löytyi tämän viikonlopun SLanguages-konferenssin kautta. Teesside University on pannut tontilleen näytteille Bayeux'n seinävaatteen. Toki tuo on paloiteltuna verkossa ollut aiemminkin, ja pieniä otoksia näkee vaikka missä. Viereisessä kuvassa ei sikäli ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan alla näkyvä kuva osoittaa vähän paremmin, mistä nyt on kyse: kokonaisuudessaan auki levitettynä seinävaate on paljon vaikuttavampi kuin mitä tällaisista palasista voi aavistella, ja sen päästä päähän kävely on elämys, johon tarvitaan todellisuutta – joko tätä virtuaalista tai sitten sitä toista. Mittakaavaa voi vähän arvioida, jos löytää minut takaseinän äärestä seisomasta.

Juhlien jäljet

Tässä pari päivää sitten panin Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihapöydälle tarjolle simaa ja munkkeja sekä ylioppilaslakin, kun kerran vappu on tulossa. Tässä kevään mittaan olen jonkin kerran aiemminkin pitänyt siinä esillä kausiluontoisia tarjoiluja, runebergintortuista mämmiin, ja tämä nyt oli tämänkertainen jatko sarjaan. Tänäänpä ohikulkiessani huomasin, että paikkaan oli rakennettu vähän isompikin vappuinstallaatio.
Ihan hauska sinänsä, mutta samalla aika ristiriitaisia tunteita herättävä. Melko lailla päällimäiseksi nousi tunne, että jos ajatukseni pöydän koristelusta eivät miellytä, kuuntelisin kritiikkiä mieluummin suoraan kuin tällä tavoin – etenkin, kun tekijät asettuvat akselille tutusta varsin läheisenä pitämääni ystävään. Hyvänä kakkosena sitten seurasi jokunen väläys siitä, miten ruuduntakaisessa maailmassa 1970-luvun ideologisissa taisteluissa akateemisia perinteitä ja symboleita, ylioppilaslakkia siinä mukana, käytettiin välillä aika rajusti puolin ja toisin. Niitäkään rintamalinjoja en haluaisi tänne.
No, aika pian selvisi, että kyse oli edellisiltaisen juhlinnan jälkeensä jättämästä sotkusta. Jos ihan totta puhutaan, hiukan harmittelen, etten itse ollut paikalla. Tarinan opetus kai kuitenkin on, että asiat voivat yhteydestään irrotettuna näyttää joltakin aivan muulta kuin oli tarkoitus.