Hyvää ja pahaa joulun odotusta

Ensin se hyvä: norjalaiset ovat tänä(kin) vuonna järjestäneet yhteispohjoismaiset joulumarkkinat. Le ehdotti taannoin, että varaisimme sieltä yhteisen myyntipöydän, ja niin nyt sitten teimme. Tervetuloa katsomaan – ja samalla kannattaa kiertää myös muiden myyntikojut, niistä löytyy vaikka mitä!

Ja sitten paha, vai lieneekö ruma. Osuin nimittäin tämän  meidän maailmamme sukupuolittunutta väkivaltaa käsittelevään näyttelyyn. Totta kai tiesin ennestään, että täällä liikuskelee kaikenlaista väkeä ja että melkein mitä tahansa tehdään ihan vapaaehtoisesti, mutta silti... Kaipa tässä pitää kaivaa kukkahattu esiin, kun minua nämä eivät viehätä millään lailla. Juliste ei nimittäin ole mitään itse näyttelyyn verrattuna.

Juhannustanssit

Oikeastaan tämän tarinan voi otsikosta huolimatta aloittaa jo juhannusaatonaatosta: Thom Dowd ja Gorse Ferraris olivat keikalla maailmamme 7-vuotisfestareilla. Minulla kävi säkä, ehdin vielä paikalle, mutta moni muu jäi ruikuttamaan rannalle – tai ainakin naapurisimin puolelle.

Juhannuspäivän iltaa puolestaan oli kerrassaan hauskaa viettä Pub Fijin avajaisissa. Onnea uudelle tanssikapakalle, ainakin alku näytti kovasti lupaavalta. Tosin paikalle lupautuneista esiintyjistä toinen ei päässyt paikalle, mutta yleisön joukosta ilmoittautui vapaaehtoinen artisti paikkaamaan!

Eikä juhannuksen musiikkitarjonta tähän loppunut, vaan kirjoitan tätä koostetta sunnuntai-iltana Inchino Melsonin keikalla. Mahtava päätös tälle viikonlopulle!

Niin, ja vielä ihan lopuksi tiedotus: Helsingin yliopiston perjantaikahvit ovat jääneet virallisesti kesätauolle. Tosin käväisin sattumalta juhannusaattonakin paikalla, mutta mitään takeita ei ole, että kahviseuraa seuraavina viikkoina olisi tuttuun aikaan. Mansikkakakkua on kyllä tarjolla satunnaisillekin ohikulkijoille, samoin grilli on kuumana koko kesän.

Oman maailman musiikkia

Alkuaan ajattelin kirjoittaa tähän taas vähän koostetta kuluneen kuukauden ajalta, mutta tämäniltainen konsertti on ilman muuta ikioman jutun arvoinen. Saara vihjasi, että Avatar Orchestra Metaverse esiintyisi EduFinlandilla, ja pitihän noita käydä katsomassa. Yleensähän tässä meidän maailmassamme konsertoidaan niin, että muusikon vastine siinä toisessa soittaa, ja esitys näytetään tänne musiikkivirtana. Nytpä ei ollutkaan kyse tästä, vaan orkesteri soitti varta vasten tänne meidän maailmaamme tehdyillä soittimilla niille sävellettyä musiikkia. Lopputulos oli jotakin aivan upeaa. Oheinen kuva ei tee oikeutta lavashowlle; tulkaa ensi kerralla itse katsomaan ja kuulemaan!

Opetusta ja muuta sellaista

Helsingin yliopiston tämäntalvinen studia generalia -luentosarja on nyt onnellisesti ohi, viimeinen luento pidettiin torstaina. Jo kolmatta vuotta luentoja saattoi seurata yliopiston opetusteknologiakeskuksen second life -auditoriossa, tällä kertaa tuorein voimin: aiempina vuosina päävastuun SL-esityksistä kantanut Sammy on jättäytynyt syrjään, ja nyt Le huolehti maailmojen välisestä yhteydestä. Minäkin autoin omalta osaltani, kun nyt vielä dosenttina roikun yliopistossa kiinni. Oheisessa kuvassa näitä luentosarjoja liki kolmekymmentä vuotta järjestänyt, tänä keväänä eläkkeelle jäävä professori Harri Westermarck pitää viimeisen sarjansa viimeistä esitelmää.

Loppuviikosta oli myös tämänvuotinen sulautuvan opetuksen seminaari. Ruudun toisella puolella ohjelmaa oli kahtenakin päivänä, meidän maailmassamme perjantain työpajan verran, aiheena "Pedagogisia aarteita etsimässä – virtuaalimaailman rajattomat mahdollisuudet" Kohtuullisen hyvin pajatyöskentely onnistui niin, että puolet ryhmästä istui OK:n pihapöydissä ja toinen puoli siinä toisessa maailmassa Metsätalon luentosalissa. Lounastauon jälkeen pari sinnikkäintä palasi vielä takaisin normaaliaikataulun mukaisille perjantaikahveille; tässä kuitenkin kuva aamupäivän työpajasta.

Virtuaalimaailmojen opetuskäytön puiminen ei tähän lopu, perjantaina ja lauantaina oli vielä kolmas Virtual Worlds Best Practices in Education -konferenssi. Kovin paljon en enää sen paremmin jaksanut kuin ehtinytkään konferenssiin osallistua, jonkin verran kuitenkin lähinnä kiertelin näyttelyitä. Ehkä ensi vuonna sitten taas paremmalla ajalla ja perusteellisemmin.

Hyvää uutta vuotta.

Vuosi vaihtui niin vauhdikkaasti, että tapahtumien kirjaaminenkin on toista viikkoa myöhässä. Hyvin siis kai menee. Oli miten oli, vuodenvaihteen juhlallisuudet alkoivat jo alkuiltapäivästä: motoristijengin kapakkatansseista oli hyvä ottaa vauhtia sillä aikaa, kun toisen maailman vastineeni vielä hoiti vuoden viimeisiä töitä.

Illemmalla sitten matka jatkui ensin Area 358:n uudenvuodenjuhliin,

sieltä pianokonsertin kautta

viimein Sotungin luistinradalle tanssimaan ilotulituksen alla.

Uudenvuodenpäivän iltapuolella Arealla – joka valitettavasti suljettiin eilen – oli vielä aivan mahtava Inchino Melsonin keikka. Jos jazz, blues ja sensukuiset yhtään kiinnostavat, suosittelen lämpimästi.

Vuosi on kuitenkin vielä kovin nuori, ja vuodenvaihde on vasta alkua. Seuraavana viikonloppuna, tai toissapäivänä, Yöväenopisto piti pyjamabileet tilaisuuden teemaan paremmin kuin hyvin sopivissa puitteissa. Kiitokset Yolandalle vuoteen sijaamisesta, musiikista ja muusta asiaan kuuluvasta. Tässä tuntee hienoista ylpeyttä joukkoon kuulumisesta, mutta toisaalta suunnatonta nöyryyttä lahjakkuuden ja energisyyden edessä.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...

Sulautuvaa opetusta ja pianoimprovisaatiota

Kevättalvella kurssia pitäessäni kirjoittelin tilaisuuden tullen seuraavan päivän luentoja konserteissa, joskus olosuhteiden pakosta aika myöhäänkin. Ilmeisesti myyttisessä reaalimaailmassa moinen ei ole kauhean soveliasta, mutta täällä omassani tällainen työskentelytapa toimii mainiosti ja tuntuu sopivan omaan luonteeseeni aika mukavasti.

Nyt kun olen viimeistelemässä artikkelia, jossa kirjoitan kurssinpidosta kertyneistä kokemuksista, tuntuu jotenkin kovin oikealta hoitaa osa tätäkin kirjoitustyötä konserttia kuunnellen. Tällä kertaa vuorossa on Tip Corbett ja "klassinen improvisaatio" pianolla. Ihan yksin ei tässäkään konsertissa tarvitse olla, yleisöä on liki kaksikymmentä eli ihan kohtuullisen hyvin tähän meidän maailmaamme. Oheinen kuva on konsertin alkupuolelta, sen ottamisen jälkeenkin jokunen vielä saapui paikalle.

Musiikkia ja maailmanrauhaa

Tänä viikonloppuna on PeaceFest 09 -tapahtuma, jonka yhteydessä myös Music Island järjestää konserttisarjan. Tätä kirjoittaessani on lopuillaan Benito Floresin pianokonsertti; tulevia suosittelen lämpimästi kaikille vähänkään aihepiiriä sietäville.

Suven runo

Viime maanantai oli Eino Leinon päivä, nykyisin alaotsikoltaan suven ja runon päivä. Tuntui jotenkin sopivalta yrittää noteerata se jollain tavalla, ja niinpä otin ja panin pystyyn runokilpailun, aiheena tietenkin kesä. Jos tämän olisi keksinyt aiemmin, kilpailun voittajan olisi voinut juhlallisesti julistaa juuri suven ja runon päivänä, nyt piti tyytyä jälkipeliin. Viime viikon aikana kilpailurunoja tuli yhdeksän, tähän iltaan mennessä oli aikaa äänestää niistä suosikit.

Kilpailu oli sikäli tasainen, että ykkössijan jakoivat Moondrift Tomorrow ja Le Selentiak, ja muutama seuraava tuli hyvin tasaisena joukkona, vaikka selvästi näiden kahden jäljessä. Onnea vielä kerran voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Ensi kesänä uudestaan...

Kuvia

Kun en ole saanut niin paljon aikaiseksi, että olisin kirjoittanut asioita sitä mukaa kuin ne tapahtuivat, teen nyt sitten lyhyehkön kuvakoosteen. Ehkä siinäkin on taas vähäksi aikaa.

Ensimmäinen kuva on jatkoa viime kirjoitukselle. Se poiki keskustelua, paitsi yksityisesti myös yllätyksekseni täällä. Kiitos kauniista sanoista, ihan tahtoi punastus nousta. Joka tapauksessa juhlien jälkien siivoamisen jälkeen oli ennen pitkää taas uusien juhlien vuoro: pienehkö, osittain sama joukkio päätyi vappuaattona samaisen pöydän ääreen juttelemaan, juomaan simaa ja tanssimaan – loppuillasta pöydälläkin. Kiitos vielä kerran kaikille minunkin puolestani.

Vappupäivänä tiemmä kuuluu käydä kävelyllä. Minut houkuteltiin mukaan katselemaan haltiamaisemia, ja matkalla osui vastaan hauska taidenäyttely: tauluja, joihin saattoi itse hypätä mukaan. Näin ikään.

Kun teemana on kuvitus, itseoikeutettu loppuhuipennus löytyi tämän viikonlopun SLanguages-konferenssin kautta. Teesside University on pannut tontilleen näytteille Bayeux'n seinävaatteen. Toki tuo on paloiteltuna verkossa ollut aiemminkin, ja pieniä otoksia näkee vaikka missä. Viereisessä kuvassa ei sikäli ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan alla näkyvä kuva osoittaa vähän paremmin, mistä nyt on kyse: kokonaisuudessaan auki levitettynä seinävaate on paljon vaikuttavampi kuin mitä tällaisista palasista voi aavistella, ja sen päästä päähän kävely on elämys, johon tarvitaan todellisuutta – joko tätä virtuaalista tai sitten sitä toista. Mittakaavaa voi vähän arvioida, jos löytää minut takaseinän äärestä seisomasta.

Romanimusiikkia haltialeirissä

Yllättäen tänään sattui silmiin vanhaan musiikkiin varsinaisesti keskittyväään ryhmään lähetetty ilmoitus Atheene Dodonpan suomalaisen romanimusiikin konsertista. Kun aikakin sattui sopivasti kohdalleen, pitihän siellä käydä - ja jos samanlainen tilaisuus tulee toiste, pitää käydä taas. Täytyy kyllä sanoa, että Qar Elven Forestin leirinuotio oli tunnelmaltaan vanhakantaisemman mustalaisleirin kuin nykysuomalaisten romanien oloinen, mutta hyvin se istui musiikkiin.

Konsertteja ja muuta

Tässä viime aikoina sattui parhaaseen työaikaan - siis vähän ennen puoltayötä - parikin konserttia, joissa oli mukava käydä rentoutumassa luentojen kirjoituksen lomassa. Reilu viikko sitten, 7.2., oli Music Islandissa renessanssi- ja barokkimusiikin konsertti, jossa esiintyi Thom Dowd apunaan Gorse Ferraris ja Iggypleyel Burnstein. Thomin vastine ensimmäisessä maailmassa opettaa nokkahuilunsoittoa Fribourgin konservatoriossa, täällä omassa maailmassani hän tuntuu olevan vanhan musiikin kantavia voimia. Omassa blogissaan hän kertoo pitävänsä nimenomaan tämän maailman konserteista, niissä kun saa selvästi paremmin kontaktin yleisöön. Nytkin tunnelma noin nelikymmenpäisen kuulijakunnan kanssa kehittyi konsertin mittaan sydämelliseksi; tekstimuotoinen keskustelu onnistuu myös kesken konsertin musiikkiesitystä häiritsemättä.

Suunnilleen puolta pienemmän yleisön keräsi vajaata viikkoa myöhemmin Schloss Sternbergin rotundassa pidetty konsertti. Siinä esiintyi ensin Benito Flores, jonka vastine myös rinnakkaisessa maailmassa on pianisti. Nähtävästi olemme etuoikeutettuja, sillä konsertin lopuksi hän kertoi esittävänsä samoja kappaleita reaalimaailman yleisölle vasta ensi viikolla. Kaksituntisen konsertin jälkipuoliskon ohjelmasta vastasi tenori Brent Renard, jonka reaalimaailman vastine työskentelee Meksikossa kulttuuriperintöä vaalivan Opera Joven -organisaation johdossa. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämän ja edellisen konsertin esiintyjistä kuuli, ketkä kaksi olivat ammatiltaan muusikkoja.

Korkeakulttuuristen harrastusten rinnalla on tietysti pidettävä huolta myös rennommasta vapaa-ajan vietosta. Eilisiltana avattiin Nakamori-saarelle Square Club -niminen paikka, jonka avajaisiin löysin suomalaisryhmiin lähetetyn mainoksen kautta. Mukavalta näytti ja tuntui heti alkuun, mutta illan mittaan tunnelma vielä omalta osaltani parani, kun pääsin "paras itämainen juhla-asu" -kilpailussa jaetulle ykkössijalle Chiyoa Aichin kanssa, jota muuten itsekin äänestin - tavallaan siis kaksoisvoitto. Oheisessa kuvassa Chi on oikeanpuoleinen vasemman takanurkan penkillä istujista; itse olen keskellä tanssimassa sarjakuvista kootussa kimonossa. Sääli, että puvun suunnitellut Arcadia Asylum poistui keskuudestamme jo ennen syntymääni.