Paluu tieteen päiville

Toisessa blogikirjoituksessani reilut kaksi vuotta sitten valittelin, kuinka oman opetuksen valmistelu häiriintyi silloisten Tieteen päivien seuraamisesta. Nyt loppuviikosta oli taas se aika, vaikka vähän pienimuotoisemmin kuin viime kerralla. Opetusteknologiakeskuksen auditorioon ohjelmaa yritettiin saada molemmille esitystauluille: vanhanmallisena Quicktime-videona toiselle, uudenmallisena www-sivulle sisällytettynä Flash-videona toiselle. Periaatteessa tämä toimi aika hyvin, käytännössä videolaitteiston teho ei oikein riittänyt quicktime-videon tuottamiseen kaiken muun ohessa. Ensi kerralla taas paremmin.

Kun tekniikka kangerteli, yleisöäkin oli totuttua vähemmän. Tunnustan itsekin olleeni paikalla selvästi vähemmän kuin viimeksi, mutta niinpä vastineeni kilpailevassa maailmassa tekee nykyisin ihan eri töitä kuin silloin, eikä minulla ole aikaa tehdä ihan kaikkea sitä, mitä haluaisin. Kuten kuvasta näkyy, aivan tyhjälle salille päiviä ei kaikesta huolimatta tarvinnut esittää. Kiitos!

Avajaisia

Helsingin yliopistoa on availtu oikein urakalla. Ensin panimme kesällä Len ja Sammyn kanssa opetusteknologiakeskuksen tontin uuteen uskoon, kuten kuvasta näkyy. Vanha rakennus sai mennä, nyt on vähän avarampaa. Parit perjantaikahvit on jo ehditty nauttiakin uudessa ympäristössä.

Uusissa tiloissa oli hyvä sitten järjestää lukuvuoden avajaiset. Rehtori tosin oli henkilökohtaisesti läsnä sen toisen maailman juhlasalissa, me täällä seurasimme tilaisuuden kulkua suorana lähetyksenä taululta. Illan tanssit jatkuvat tätä kirjoittaessani vielä.

Juhannustanssit

Oikeastaan tämän tarinan voi otsikosta huolimatta aloittaa jo juhannusaatonaatosta: Thom Dowd ja Gorse Ferraris olivat keikalla maailmamme 7-vuotisfestareilla. Minulla kävi säkä, ehdin vielä paikalle, mutta moni muu jäi ruikuttamaan rannalle – tai ainakin naapurisimin puolelle.

Juhannuspäivän iltaa puolestaan oli kerrassaan hauskaa viettä Pub Fijin avajaisissa. Onnea uudelle tanssikapakalle, ainakin alku näytti kovasti lupaavalta. Tosin paikalle lupautuneista esiintyjistä toinen ei päässyt paikalle, mutta yleisön joukosta ilmoittautui vapaaehtoinen artisti paikkaamaan!

Eikä juhannuksen musiikkitarjonta tähän loppunut, vaan kirjoitan tätä koostetta sunnuntai-iltana Inchino Melsonin keikalla. Mahtava päätös tälle viikonlopulle!

Niin, ja vielä ihan lopuksi tiedotus: Helsingin yliopiston perjantaikahvit ovat jääneet virallisesti kesätauolle. Tosin käväisin sattumalta juhannusaattonakin paikalla, mutta mitään takeita ei ole, että kahviseuraa seuraavina viikkoina olisi tuttuun aikaan. Mansikkakakkua on kyllä tarjolla satunnaisillekin ohikulkijoille, samoin grilli on kuumana koko kesän.

Opetusta ja muuta sellaista

Helsingin yliopiston tämäntalvinen studia generalia -luentosarja on nyt onnellisesti ohi, viimeinen luento pidettiin torstaina. Jo kolmatta vuotta luentoja saattoi seurata yliopiston opetusteknologiakeskuksen second life -auditoriossa, tällä kertaa tuorein voimin: aiempina vuosina päävastuun SL-esityksistä kantanut Sammy on jättäytynyt syrjään, ja nyt Le huolehti maailmojen välisestä yhteydestä. Minäkin autoin omalta osaltani, kun nyt vielä dosenttina roikun yliopistossa kiinni. Oheisessa kuvassa näitä luentosarjoja liki kolmekymmentä vuotta järjestänyt, tänä keväänä eläkkeelle jäävä professori Harri Westermarck pitää viimeisen sarjansa viimeistä esitelmää.

Loppuviikosta oli myös tämänvuotinen sulautuvan opetuksen seminaari. Ruudun toisella puolella ohjelmaa oli kahtenakin päivänä, meidän maailmassamme perjantain työpajan verran, aiheena "Pedagogisia aarteita etsimässä – virtuaalimaailman rajattomat mahdollisuudet" Kohtuullisen hyvin pajatyöskentely onnistui niin, että puolet ryhmästä istui OK:n pihapöydissä ja toinen puoli siinä toisessa maailmassa Metsätalon luentosalissa. Lounastauon jälkeen pari sinnikkäintä palasi vielä takaisin normaaliaikataulun mukaisille perjantaikahveille; tässä kuitenkin kuva aamupäivän työpajasta.

Virtuaalimaailmojen opetuskäytön puiminen ei tähän lopu, perjantaina ja lauantaina oli vielä kolmas Virtual Worlds Best Practices in Education -konferenssi. Kovin paljon en enää sen paremmin jaksanut kuin ehtinytkään konferenssiin osallistua, jonkin verran kuitenkin lähinnä kiertelin näyttelyitä. Ehkä ensi vuonna sitten taas paremmalla ajalla ja perusteellisemmin.

Tungosta kahvipöydässä

Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on, kuten olen aiemminkin maininnut, tapana kokoontua perjantaisin kello 13–14 päiväkahville juttelemaan melkeinpä mistä vain opetukseen, tähän maailmaan tai näiden kahden aiheen yhdistelmään edes etäisesti liittyvästä. Tällä kertaa meitä oli paikalla toistakymmentä, saa nähdä kuinka pahasti väkimäärä laskee taas ensi viikkoon. Silloin on kylläkin Runebergin päivä, torttuja tarjolla...

Yksinäinen teehetki

Joensuun – kohta Itä-Suomen – yliopisto mainostaa kampuksellaan suurin kyltein taivaalla olevaa kuppilaa, jossa voi keskiviikko- ja perjantaiaamuisin keskustella, jakaa kokemuksia ja ideoida uutta. Olen tässä syksyn mittaan joinakin keskiviikkoina siellä istuskellut, aika kun on juuri sopiva pieneen teehetkeen ennen kuin lähetän ruuduntakaisen olemukseni omaan aamukahvipöytäänsä. Harmi vain, että normaalitilanne on oheisen kuvan mukainen.

Onhan Helsingin yliopistonkin perjantaikahveilla joskus hiljaista, ja keskikesällä istuin jonakin kertana koko tunninkin aivan yksikseni, mutta yleensä väkeä sentään on sen verran, että jutun juurtakin löytyy. Miksei siis naapurikampuksen kuppilassa?

Muistin virkistämiseksi: Joensuun yliopiston kuppila ilmoittaa olevansa auki keskiviikkoisin kello 9.00–9.30 ja perjantaisin 11.30–12.00, Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on päiväkahvitilaisuus perjantaisin kello 13–14.

Paluu Kumpulaan

Nostalgian puuskassa käväisin katsomassa, mitä vanhaan Kumpulaan kuuluu. Melkein tuo näyttää vielä samalta kuin tammikuussa, mitä nyt auditoriosta on kadonnut valkokangas, ja ympärille on tietenkin tullut vaikka mitä. Saa nähdä, mitä tälle alueelle tapahtuu — tietojenkäsittelytieteen laitos on jo muuttanut muualle, riittäneekö maantieteilijöillä halua ja kiinnostusta pysyä täällä?

Hauskaa kyllä, juuri tuolla käydessäni sattui naapuriin keväällä kasvanut Business Finland katoamaan hetkeksi maailmankartalta, ja sain vähän vielä enemmän vanhaa muistuttavan näkymän:

Kesäjuhlia

Vaikka vuodenajat eivät täällä suoraan näykään, kesä on kuitenkin kesäjuhlien aikaa. Niistä ylitse muiden ovat tietenkin kesähäät: 12.6. vietettiin Helenan ja Eerikin häitä. Ruuduntakainen vastineeni on ehtinyt käydä niin omissa kuin muidenkin häissä, mutta minulle kokemus oli ensimmäinen. Niisk.

Häiden jälkeen alkaa arki, ja sikäli on luontevaa, että seuraavat kesäjuhlat liittyvät töihin. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos, jossa vielä kuukauden verran vaikutan päätoimisesti, piti viime perjantaina uusien tilojensa avajaisia. Maailmassamme oleva talo on rakennettu ruuduntakaisen vastineensa kaltaiseksi, toki hiukan pienemmäksi ja vähemmän rumaksi sekä paljon vähemmin huonein. Avajaisissa oli pari—kolmekymmentä henkeä, saa nähdä miten sitten syksymmällä lukukauden avajaisissa, joita tiemmä on myös tarkoitus jotenkin juhlistaa.

Viimeisenä kesäjuhlan aiheena on tämän maailmamme kuudes syntymäpäivä. Se oli varsinaisesti jo viikko sitten, mutta näinkin isoa asiaa tietysti juhlitaan ainakin viikon päivät, ja futuristishenkiseen kahdenkymmenen simin kokoiseen juhlatilaan on rakennettu oma kiertoajeluratikkaverkko. Kakkukin lienee riittävän iso, kuten oheisesta kuvasta näkyy: seison mittatikkuna portaiden juuressa kuvan vasemmassa alanurkassa.

Juhlien jäljet

Tässä pari päivää sitten panin Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihapöydälle tarjolle simaa ja munkkeja sekä ylioppilaslakin, kun kerran vappu on tulossa. Tässä kevään mittaan olen jonkin kerran aiemminkin pitänyt siinä esillä kausiluontoisia tarjoiluja, runebergintortuista mämmiin, ja tämä nyt oli tämänkertainen jatko sarjaan. Tänäänpä ohikulkiessani huomasin, että paikkaan oli rakennettu vähän isompikin vappuinstallaatio.
Ihan hauska sinänsä, mutta samalla aika ristiriitaisia tunteita herättävä. Melko lailla päällimäiseksi nousi tunne, että jos ajatukseni pöydän koristelusta eivät miellytä, kuuntelisin kritiikkiä mieluummin suoraan kuin tällä tavoin – etenkin, kun tekijät asettuvat akselille tutusta varsin läheisenä pitämääni ystävään. Hyvänä kakkosena sitten seurasi jokunen väläys siitä, miten ruuduntakaisessa maailmassa 1970-luvun ideologisissa taisteluissa akateemisia perinteitä ja symboleita, ylioppilaslakkia siinä mukana, käytettiin välillä aika rajusti puolin ja toisin. Niitäkään rintamalinjoja en haluaisi tänne.
No, aika pian selvisi, että kyse oli edellisiltaisen juhlinnan jälkeensä jättämästä sotkusta. Jos ihan totta puhutaan, hiukan harmittelen, etten itse ollut paikalla. Tarinan opetus kai kuitenkin on, että asiat voivat yhteydestään irrotettuna näyttää joltakin aivan muulta kuin oli tarkoitus.