Pikkujouluja

Pikkujoulukauden avasi eilen Yöväenopisto, jonka juhlissa hyppyrimäen juurella aika kului nopeammin kuin nopeasti. Eerik otti juhlista videonkin, josta näkee tunnelman vähän paremmin kuin kuvasta.

 Tänään sitten oli vuorossa yleissuomalainen pikkujoulu vanhalla saunalla. Siellä en ollut ennen käynytkään, nuori kun olen – omana elinaikanani perjantaisauna on ollut ihan toisaalla. Kiva tämäkin oli nähdä, eikä juhlissakaan ollut ollenkaan moittimista.

Yksinäinen teehetki

Joensuun – kohta Itä-Suomen – yliopisto mainostaa kampuksellaan suurin kyltein taivaalla olevaa kuppilaa, jossa voi keskiviikko- ja perjantaiaamuisin keskustella, jakaa kokemuksia ja ideoida uutta. Olen tässä syksyn mittaan joinakin keskiviikkoina siellä istuskellut, aika kun on juuri sopiva pieneen teehetkeen ennen kuin lähetän ruuduntakaisen olemukseni omaan aamukahvipöytäänsä. Harmi vain, että normaalitilanne on oheisen kuvan mukainen.

Onhan Helsingin yliopistonkin perjantaikahveilla joskus hiljaista, ja keskikesällä istuin jonakin kertana koko tunninkin aivan yksikseni, mutta yleensä väkeä sentään on sen verran, että jutun juurtakin löytyy. Miksei siis naapurikampuksen kuppilassa?

Muistin virkistämiseksi: Joensuun yliopiston kuppila ilmoittaa olevansa auki keskiviikkoisin kello 9.00–9.30 ja perjantaisin 11.30–12.00, Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on päiväkahvitilaisuus perjantaisin kello 13–14.

Yöväenopiston kummitustanssiaiset

Pyhäinpäivä kun on tulossa, niin sitähän pitää tietenkin juhlistaa. Yöväenopistossa tuli mieleen järjestää jotakin pientä, ja siitä sitten lähti juttu kehittymään eteenpäin. Kim jopa rupesi tituleeraamaan opistoa EduFinlandin epäviralliseksi juhlatoimikunnaksi, niin nyt kai sitten ollaan virallisen epävirallisia.

Kun tämä meidän maailmamme on suloinen sekamelska kulttuuripiirteitä sen toisen eri puolilta (ja muualtakin), niin kummitusjuttuja sitten. Kirjoittelen tätä tapani mukaan samalla kun tanssin, juhlat ovat vasta oikeastaan pääsemässä käyntiin. Tämmöistä oli äsken:

 Ihan pakko ei toki ole tanssia, voi täällä käydä vaikka keinumassa, niin kuin Sohvi oheisessa kuvassa. Tai ottaa pienet unet arkussa.

Saas nähdä, miten juhlat jatkuvat; tähän mennessä näyttää hyvältä.


Ps. Telmuksella on lisää kuvia.

Quod licet Iovi, non licet bovi

Alkuvuodesta kirjoitin, kuinka minua uhattiin silloisten sukupuolenvaihtokokeilujeni vuoksi ohimennen väkivallalla. Vaikka moinen uhkaus ei tässä meidän maailmassamme tietenkään ole mikään kauhean pelottava, jotenkin se silti pani hetkeksi miettimään, mihin kaikkialle uskallan ruuduntakaisen minäni päästää. Tuon mietiskelyn tulos tosin oli "ihan minne sitä vain huvittaa", eli sikäli vaikutus ei ollut kauhean dramaattinen.

No, nyt tässä päivänä muutamana satuin yksissä juhlissa tapaamaan tuolloisen uhkailijani. Tämä nyt ei ole niin ihmeellistä, sitä sattuu aika ajoin, mutta tällä kertaa ulkoinen olemus herätti huomiota: yleensä ihan kohtuullisen komeasta miehestä oli pukukilpailua varten sukeutunut parrakas, lihavahko ja lyhyenläntä nainen. Näköjään on siis eroa "tuollaisella transulla", jota voi olla valmis vetämään turpiin, ja sitten semmoisella toisenlaisella, joka on ihan vain hauska vitsi. Jotenkin tulee mieleen otsikon Terentius-sitaatti, ja toisaalta myös Gandhin toteamus: "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win." Kaipa se tämmöinenkin osaltaan nostaa sukupuolirooleja tietoisuuteen asti. Hih vaan.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...

Nahkaa ja uhkapeliä

Area 358:n tämäniltaisissa bileissä oli teemana "paras nahka-asu", ja aika lailla väki olikin pukeutunut teeman mukaan, niin kuin kuvasta näkyy.

Oheisessa kuvassa katon rajassa leijuu sploder-pallo, eräänlainen uhkapeli: siihen maksetaan rahaa, ja ennen pitkää pallo räjähtää ja jakaa rahat sattumanvaraisesti kaikille pelikierrokseen osallistuneille. Tänään tuli ennätys, potin koko nousi 10096 L$ summaan asti – isommaksi kuin mitä minun käsieni kautta on vielä tähän mennessä rahaa kulkenut. Omalle kohdalle ei osunut kuin prosentin verran potista, mutta pääsinpä osallistumaan ennätyksen tekoon.

Sulautuvaa opetusta ja pianoimprovisaatiota

Kevättalvella kurssia pitäessäni kirjoittelin tilaisuuden tullen seuraavan päivän luentoja konserteissa, joskus olosuhteiden pakosta aika myöhäänkin. Ilmeisesti myyttisessä reaalimaailmassa moinen ei ole kauhean soveliasta, mutta täällä omassani tällainen työskentelytapa toimii mainiosti ja tuntuu sopivan omaan luonteeseeni aika mukavasti.

Nyt kun olen viimeistelemässä artikkelia, jossa kirjoitan kurssinpidosta kertyneistä kokemuksista, tuntuu jotenkin kovin oikealta hoitaa osa tätäkin kirjoitustyötä konserttia kuunnellen. Tällä kertaa vuorossa on Tip Corbett ja "klassinen improvisaatio" pianolla. Ihan yksin ei tässäkään konsertissa tarvitse olla, yleisöä on liki kaksikymmentä eli ihan kohtuullisen hyvin tähän meidän maailmaamme. Oheinen kuva on konsertin alkupuolelta, sen ottamisen jälkeenkin jokunen vielä saapui paikalle.