Hyvää uutta vuotta.

Vuosi vaihtui niin vauhdikkaasti, että tapahtumien kirjaaminenkin on toista viikkoa myöhässä. Hyvin siis kai menee. Oli miten oli, vuodenvaihteen juhlallisuudet alkoivat jo alkuiltapäivästä: motoristijengin kapakkatansseista oli hyvä ottaa vauhtia sillä aikaa, kun toisen maailman vastineeni vielä hoiti vuoden viimeisiä töitä.

Illemmalla sitten matka jatkui ensin Area 358:n uudenvuodenjuhliin,

sieltä pianokonsertin kautta

viimein Sotungin luistinradalle tanssimaan ilotulituksen alla.

Uudenvuodenpäivän iltapuolella Arealla – joka valitettavasti suljettiin eilen – oli vielä aivan mahtava Inchino Melsonin keikka. Jos jazz, blues ja sensukuiset yhtään kiinnostavat, suosittelen lämpimästi.

Vuosi on kuitenkin vielä kovin nuori, ja vuodenvaihde on vasta alkua. Seuraavana viikonloppuna, tai toissapäivänä, Yöväenopisto piti pyjamabileet tilaisuuden teemaan paremmin kuin hyvin sopivissa puitteissa. Kiitokset Yolandalle vuoteen sijaamisesta, musiikista ja muusta asiaan kuuluvasta. Tässä tuntee hienoista ylpeyttä joukkoon kuulumisesta, mutta toisaalta suunnatonta nöyryyttä lahjakkuuden ja energisyyden edessä.

Ensimmäinen vuosi

Siinä se nyt meni: eilen tuli täyteen ensimmäinen vuosi tätä virtuaalimaallista vaellustani. Vips.

Vaikka vuosi kului nopeasti, kaikenlaista siihen on myös mahtunut. Alku meni töitä tehdessä, alkuaanhan synnyin tänne nimenomaan kurssia pitämään. Aika pian kuitenkin löysin itsestäni virtuaalielämäniloa niin, että olen viihtynyt pitkään senkin jälkeen, kun opetustehtävät täällä loppuivat. Toisaalta en kyllä ole irtautunut Helsingin yliopistosta senkään vertaa kuin ruuduntakainen vastineeni, vaan käyn kiltisti kotimaisemissa. Itse asiassa, nyt kun asiaa ajattelen, ihan viime aikoina olen vaeltanut maailmalla jopa vähemmän kuin vielä muutama kuukausi sitten. Toivottavasti tämä ei sentään vielä ole kovin vakava ja pysyvä vanhuuden oire...

Eilen pienehkössä ystäväpiirissä synttärikakkukahvien lomassa tuli puheeksi, mikä tässä maailmassa oikein viehättää. Kysymys, mikä on kaikkein parasta, oli vaikea, mutta vielä nyt yön yli nukuttuanikin vastaan samalla tavoin. Hyviä asioita on paljon, mutta päällimmäiseksi nousevat kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen vuoden mittaan eri yhteyksissä tutustunut – ja joista ruudun toisella puolella oleva vastineeni ei ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta olisi ikinä kuullutkaan. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, tapaillaan seuraavankin mittaan.

Pikkujouluja

Pikkujoulukauden avasi eilen Yöväenopisto, jonka juhlissa hyppyrimäen juurella aika kului nopeammin kuin nopeasti. Eerik otti juhlista videonkin, josta näkee tunnelman vähän paremmin kuin kuvasta.

 Tänään sitten oli vuorossa yleissuomalainen pikkujoulu vanhalla saunalla. Siellä en ollut ennen käynytkään, nuori kun olen – omana elinaikanani perjantaisauna on ollut ihan toisaalla. Kiva tämäkin oli nähdä, eikä juhlissakaan ollut ollenkaan moittimista.

Yksinäinen teehetki

Joensuun – kohta Itä-Suomen – yliopisto mainostaa kampuksellaan suurin kyltein taivaalla olevaa kuppilaa, jossa voi keskiviikko- ja perjantaiaamuisin keskustella, jakaa kokemuksia ja ideoida uutta. Olen tässä syksyn mittaan joinakin keskiviikkoina siellä istuskellut, aika kun on juuri sopiva pieneen teehetkeen ennen kuin lähetän ruuduntakaisen olemukseni omaan aamukahvipöytäänsä. Harmi vain, että normaalitilanne on oheisen kuvan mukainen.

Onhan Helsingin yliopistonkin perjantaikahveilla joskus hiljaista, ja keskikesällä istuin jonakin kertana koko tunninkin aivan yksikseni, mutta yleensä väkeä sentään on sen verran, että jutun juurtakin löytyy. Miksei siis naapurikampuksen kuppilassa?

Muistin virkistämiseksi: Joensuun yliopiston kuppila ilmoittaa olevansa auki keskiviikkoisin kello 9.00–9.30 ja perjantaisin 11.30–12.00, Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on päiväkahvitilaisuus perjantaisin kello 13–14.

Yöväenopiston kummitustanssiaiset

Pyhäinpäivä kun on tulossa, niin sitähän pitää tietenkin juhlistaa. Yöväenopistossa tuli mieleen järjestää jotakin pientä, ja siitä sitten lähti juttu kehittymään eteenpäin. Kim jopa rupesi tituleeraamaan opistoa EduFinlandin epäviralliseksi juhlatoimikunnaksi, niin nyt kai sitten ollaan virallisen epävirallisia.

Kun tämä meidän maailmamme on suloinen sekamelska kulttuuripiirteitä sen toisen eri puolilta (ja muualtakin), niin kummitusjuttuja sitten. Kirjoittelen tätä tapani mukaan samalla kun tanssin, juhlat ovat vasta oikeastaan pääsemässä käyntiin. Tämmöistä oli äsken:

 Ihan pakko ei toki ole tanssia, voi täällä käydä vaikka keinumassa, niin kuin Sohvi oheisessa kuvassa. Tai ottaa pienet unet arkussa.

Saas nähdä, miten juhlat jatkuvat; tähän mennessä näyttää hyvältä.


Ps. Telmuksella on lisää kuvia.

Quod licet Iovi, non licet bovi

Alkuvuodesta kirjoitin, kuinka minua uhattiin silloisten sukupuolenvaihtokokeilujeni vuoksi ohimennen väkivallalla. Vaikka moinen uhkaus ei tässä meidän maailmassamme tietenkään ole mikään kauhean pelottava, jotenkin se silti pani hetkeksi miettimään, mihin kaikkialle uskallan ruuduntakaisen minäni päästää. Tuon mietiskelyn tulos tosin oli "ihan minne sitä vain huvittaa", eli sikäli vaikutus ei ollut kauhean dramaattinen.

No, nyt tässä päivänä muutamana satuin yksissä juhlissa tapaamaan tuolloisen uhkailijani. Tämä nyt ei ole niin ihmeellistä, sitä sattuu aika ajoin, mutta tällä kertaa ulkoinen olemus herätti huomiota: yleensä ihan kohtuullisen komeasta miehestä oli pukukilpailua varten sukeutunut parrakas, lihavahko ja lyhyenläntä nainen. Näköjään on siis eroa "tuollaisella transulla", jota voi olla valmis vetämään turpiin, ja sitten semmoisella toisenlaisella, joka on ihan vain hauska vitsi. Jotenkin tulee mieleen otsikon Terentius-sitaatti, ja toisaalta myös Gandhin toteamus: "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win." Kaipa se tämmöinenkin osaltaan nostaa sukupuolirooleja tietoisuuteen asti. Hih vaan.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...