Indianna Jones ja temppeli tuomiolla?

Muinainen egypti on vaikeuksissa. Rahasta on pulaa niin, että koko paikan olemassaolo on vaarassa ellei hyväntahtoisia lahjoittajia ilmaannu; nyt tänään esittivät toiveen, että kansa kävisi ostoksilla. Tuosta innostuneena päätin käväistä taas katsomassa, miltä alue nykyisin näyttää, ja huomasin että ovat myös teknisissä vaikeuksissa.
Päädyin auditorioon, josta ei ollut uloskäyntiä – paitsi zoomaamalla ensin seinän läpi, istuutumalla katon reunalle ja sen jälkeen hyppäämällä 850 metrin korkeudesta alas. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, piti pukeutua tilanteen mukaan. Nyt tätä kirjoittaessani paikan omistajat korjaavat kyllä jo teleporttausongelmia.
Taloudellis-teknisistä hankaluuksista huolimatta paikka on käymisen arvoinen. Tekijäporukka ei ole suuren suuri, mutta selvästi asiantunteva ja asiastaan innostunut, ja lopputulos näyttää näin diletantin silmin hurjan hyvältä, vaikka tietysti paikoin keskeneräinen onkin. On tässäkin taas osoitus siitä, miten täällä voi saada naapurimaailman asioita esitettyä eri tavalla kuin mitä ennen tämän meidän maailmamme luomista oli mahdollista. Kun nyt vielä panisivat senet-pelilaudan myyntiin...

Sulautuvaa opetusta

Kirjoitan tätä sulautuvan opetuksen seminaarissa, joka järjestetään HY:n opetusteknologiakeskuksen auditoriossa ja vähän laajempana reaalimaailman Metsätalossa. Yleisöä on täällä meidän auditoriossamme vajaat kaksikymmentä, toisessa salissa tuplasti sen verran -- ihan kivasti, vaikka muutamat (kuten minä) ovat molemmissa mukana. Iltapäivän neljästä rinnakkaisesta sessiosta yksi keskittyy nimenomaan opetukseen tässä meidän maailmassamme.
Puolen tunnin päästä tulee seminaarissakin esille äskettäin loppunut käyttöliittymäkurssinin, joten tässä vähän ennakkoa. Kurssi siis oli ja meni: viimeisestä luennosta tulee huomenna kuluneeksi kaksi viikkoa, ja tenttikin oli viime viikolla. Nyt se pitäisi vielä korjata, ja samoin vuorossa on Kumpulan päälle pinotuilla lavoilla olevien harjoitustöiden arviointi. Kaiken kaikkiaan kurssi meni kohtuullisen hyvin, kun ottaa huomioon alkupuolen tekniset ongelmat. Osa opiskelijoista tykkäsi täällä työskentelystä kovasti, osa ei -- paljolti närää aiheuttivat juuri nuo alkuhankaluudet. Kun niiden vuoksi vielä harjoitustyön sisältöä piti rukata pienemmäksi (ja sitä kautta myös varsinaiseen käyttöliittymäsuunnitteluun vähemmän keskittyväksi), närkästys on ihan ymmärrettävää. Toisaalta tuohon jälkimmäiseen kohtaan vaikutti varmaan sekin, että yritin opettaa enemmän käytettävyydestä yleensä kuin graafisten käyttöliittymien suunnittelun detaljeista.

Konsertteja ja muuta

Tässä viime aikoina sattui parhaaseen työaikaan - siis vähän ennen puoltayötä - parikin konserttia, joissa oli mukava käydä rentoutumassa luentojen kirjoituksen lomassa. Reilu viikko sitten, 7.2., oli Music Islandissa renessanssi- ja barokkimusiikin konsertti, jossa esiintyi Thom Dowd apunaan Gorse Ferraris ja Iggypleyel Burnstein. Thomin vastine ensimmäisessä maailmassa opettaa nokkahuilunsoittoa Fribourgin konservatoriossa, täällä omassa maailmassani hän tuntuu olevan vanhan musiikin kantavia voimia. Omassa blogissaan hän kertoo pitävänsä nimenomaan tämän maailman konserteista, niissä kun saa selvästi paremmin kontaktin yleisöön. Nytkin tunnelma noin nelikymmenpäisen kuulijakunnan kanssa kehittyi konsertin mittaan sydämelliseksi; tekstimuotoinen keskustelu onnistuu myös kesken konsertin musiikkiesitystä häiritsemättä.

Suunnilleen puolta pienemmän yleisön keräsi vajaata viikkoa myöhemmin Schloss Sternbergin rotundassa pidetty konsertti. Siinä esiintyi ensin Benito Flores, jonka vastine myös rinnakkaisessa maailmassa on pianisti. Nähtävästi olemme etuoikeutettuja, sillä konsertin lopuksi hän kertoi esittävänsä samoja kappaleita reaalimaailman yleisölle vasta ensi viikolla. Kaksituntisen konsertin jälkipuoliskon ohjelmasta vastasi tenori Brent Renard, jonka reaalimaailman vastine työskentelee Meksikossa kulttuuriperintöä vaalivan Opera Joven -organisaation johdossa. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämän ja edellisen konsertin esiintyjistä kuuli, ketkä kaksi olivat ammatiltaan muusikkoja.

Korkeakulttuuristen harrastusten rinnalla on tietysti pidettävä huolta myös rennommasta vapaa-ajan vietosta. Eilisiltana avattiin Nakamori-saarelle Square Club -niminen paikka, jonka avajaisiin löysin suomalaisryhmiin lähetetyn mainoksen kautta. Mukavalta näytti ja tuntui heti alkuun, mutta illan mittaan tunnelma vielä omalta osaltani parani, kun pääsin "paras itämainen juhla-asu" -kilpailussa jaetulle ykkössijalle Chiyoa Aichin kanssa, jota muuten itsekin äänestin - tavallaan siis kaksoisvoitto. Oheisessa kuvassa Chi on oikeanpuoleinen vasemman takanurkan penkillä istujista; itse olen keskellä tanssimassa sarjakuvista kootussa kimonossa. Sääli, että puvun suunnitellut Arcadia Asylum poistui keskuudestamme jo ennen syntymääni.

Kolmas viikko kurssilla

Viime viikon koosteessa kirjoitin, että reaalimaailmassa on teknisiä vaikeuksia, joiden takia opiskelijoiden työskentely täällä omassani on selvästi vaikeampaa kuin oli tarkoitus. Alkuviikosta selvisi, että tilanne ei korjaantuisi vielä tämänkertaisiin harjoituksiin - mikroluokkaan tilatut uudet näyttökortit eivät ennakkotiedoistaan poiketen mahtuneetkaan koneiden kotelomalliin. Opiskelijoiden keskuudessa alkoi viritä pienoinen paniikkitunnelma, olihan harjoitustyön määrä kattaa puolet kurssin arvosanasta.

Pidimme tiistaina harjoitusryhmien ohjaajien kanssa hätäkokouksen ja hahmottelimme kolmet viimeiset harjoitukset uudelleen sen pohjalta, mitä kurssilaisten voi käytössä olevan ajan ja tähnastisen SL-osaamisen perusteella järkevästi olettaa ehtivän tehdä. Samalla harjoitusten osuus arvosanasta kutistui kolmannekseen, mikä on toisaalta sääli, mutta työajan kannalta oikeampaa.

Torstai-iltapäivänä lopulta luokkaan saatiin 20 koneeseen SL-valmiudet, ja tämä näkyi jo perjantain harjoituksissa: täällä omassa Kumpulassani oli selvästi enemmän liikennettä. Yhden reaalimaailmassa ulkomaanmatkalla olleen opiskelijankin löysin laitoksen aulasta harhailemasta, kun olin viemässä ensi viikon harjoitusmateriaalia paikoilleen; lähetin reaalivastineeni kertomaan asiasta harjoitusryhmän ohjaajalle, että löytäisivät toisensa.

Perjantaina tekniset häiriöt tuntuivat siirtyneen tänne omaan maailmaani. En päässyt normaaliin tapaan tarkastelemaan opiskelijoiden tekemiä esineitä, ja alkuun epäilin, että tämä liittyisi Kimin vastikään tekemiin muutoksiin EduFinland-ryhmän roolien valtuuksissa. Noiden muutosten peruminen ei kuitenkaan auttanut, ja toisaalta illalla kaikki taas toimi kuten pitikin. Sen jälkeen oli helppo selvittää, että Kumpulan tontin toiseksi aktiivisimman rakentajan asemaan oli muuan opiskelija päässyt jättämällä ryhmänsä työtilaan 204 primitiivistä koostuvan repun. Hurjaa.

Nyt tätä kirjoittaessa käyttöliittymäkurssi on jo puolivälissä, enää toiset kolme viikkoa jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tulee vastaan. Ei tämä ainakaan tylsää ole ollut.

Messuilla

Eilen alkoivat opetustukimessut, joiden avajaisissa puhunutta Pathfinder Lindeniä kävin muun puuhan ohessa kuuntelemassa. Oli siellä muutama muukin kuulija, kuten karttakuvasta näkyy. Kaikki eivät tarttuneet valokuvaan, mutta siitä taas saa jonkinmoisen käsityksen, millaisessa ympäristössä avajaiset pidettiin.

Tänään ehdin sitten päivemmällä kiertää messualueen läpi. Kaikenlaista jännää sieltä löytyikin, messualuetta kuitenkin on koko saari käytössä. Tässä vielä kuva, jossa näkyy taustalla Discovery Educator Networkin ja etualalla keväämmällä vuorossa olevan virtuaalimaailmaopetuskonferenssin osasto. Lähistöltä tarttui International Schools Islandin osaston T-paitakojusta mukaan pari ihan hauskaa, jos tuonne päin satutte vielä messuaikaan piipahtamaan.

Toinen kurssiviikko

Ensimmäisen viikon ongelmien jälkeen olo oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta hirvitti, tätäkö tämä nyt sitten on koko puolitoista kuukautta, toisaalta oli vähän sellainenkin tunne, että tuskin tämä enää kovin paljon huonommaksi muuttuu. Nyt näyttäisi siltä, että jälkimmäinen tuntemus osui lähemmäs oikeaa.

Tämän viikon harjoitusten kanssa tuli pienoinen ongelma: reaalimaailman Kumpulasta ei löytynytkään opiskelijakäyttöön laitteita, joiden avulla yhteydenpito tänne sujuisi kitkatta. Tilanteeseen pitäisi tulla parannusta ensi viikolla, mutta totta kai se haittaa nyt tämänkertaisia harjoituksia, joissa oli vahvana painotuksena tähän maailmaamme tutustuminen. Varoiksi järjestyi sentään pari paperilla tehtävää tehtävää, jotka ihan kivasti johdattelevat kurssin asioihin. Aika moni toisaalta kuitenkin löysi tiensä myös tänne, ainakin tässä minun tuntemassani Kumpulassa on väkeä liikkunut selvästi enemmän kuin tähän saakka.

Keskiviikon luennolle pääsin itsekin vasta puolisen tuntia myöhässä, kun maailma oli pantu kiinni. Reaali-Kumpulassa olleet opiskelijat kuulivat kaiken, täällä minun auditoriossani vasta viimeiset kaksi kolmannesta. Toisaalta kuvakin tällä kertaa jo näkyi, eli omat ongelmamme alkavat ratketa. Perjantaiseen kuvattomuuteen syylliseksi paljastui, että jonkin kummallisen häiriön seurauksena iso osa Samin omaisuudesta oli haihtunut olemattomiin, siinä mukana myös auditorion taulun sisuskalut. Mutta nyt siis homma alkaa vähitellen toimia. Perjantain luento puolestaan sujui ongelmitta, ja tuolloin kuulijoista jo suunnilleen puolet seurasi minun opetustani, toinen puoli vastinparini luentoa.

Häiriköintiä ei tällä viikolla enää näkynyt, ehkä osaksi koska keskiviikon luento alkoi käytösoppitunnilla, paljolti tietenkin myös koska Sami oli rajoittanut Kumpulan rakentamisen vain EduFinland-ryhmään kuuluville. Tuon rakennuskiellon poistin tänään, kun alueen päällä on nyttemmin pinossa yhdeksän työtilaa, yksi kullekin harjoitusryhmälle. Niitä on vähän hankala käyttää, jos ei niissä voi tehdä mitään. Vielä tällä hetkellä alueilla ei ole kuin lattia, kaiteet ja teleportteri, mutta kurssin mittaan ne täyttynevät.

Viikon takaisen tapauksen estämiseksi Samille ja minulle saatiin myös vähän suuremmat valtuudet puuttua häiritsevään käytökseen. Luentojen takia siihen ei ole ollut tarvetta, mutta muuten pääsin kyllä jo harrastamaan pienimuotoista poliisitoimintaa. Yhtenä yönä istuessani pikku piilopirtissäni takkatulen ääressä kurssia valmistelemassa Shadow kävi kertomassa, että vastikään avatun EduFinland II -saaren puolella hiipparoi kummallista nakuilijaporukkaa, ehkä koska tuo on nykyisellään tyhjähkö ja sikäli rauhallinen alue, joka on kuitenkin pantu luokkaan mature, siis ilman turhia siveellisyysvaatimuksia. Käväisin katsomassa, ja aivan oikein, Porin opetusteknologiakeskuksen laiturilla oli pienet rantabileet käynnissä. Lensin yli EduFinland Officer -rooli päällä, ja koko alueen kierrettyäni paluumatkalla huomasin rannan jo tyhjäksi.

Turpiin vaan ja onnea?

Kävin tänään työnteon lomassa lauantaitansseissa. Muuten mukavat pippalot, mutta pikku sattumus jäi vähän kaivelemaan. Muuan läsnäolijoista ymmärsi jonkin kommenttini vallan eri tavalla kuin olin sen tarkoittanut ja närkästyksissään totesi, että tuollaista transua hän olisi valmis vetämään turpiin vaikka heti. Liittyneekö tuo sitten siihen, että olen tuolloin tällöin vaihtanut sukupuolta - miksi sen pitäisi pysyä koko ajan samana, jos kerran vaihtaminen on helppoa ja itse en ole ihan varma siitä, kumpi luontevammin olen?

Nettiä selaillessa kyllä tulee tunne, että reaalimaailmassa (kai semoinen kuitenkin on olemassa, tai sitten joillakin bloggaajilla on hyvin outo ja samanlainen mielikuvitus) transsukupuolisuus on aika paljon hurjempi ja kurjempi juttu kuin meillä täällä. Jos tämä aihe kiinnostaa tuon ihmemaailman näkökulmasta, ensimmäisenä tekisi mieleni puffata Zoe Brainin blogia, joka kyllä on lukemisen arvoinen myös avaruustutkimuksesta ynnä jokusesta muusta aiheesta kiinnostuneille.

Tiivistettynä: nykyisin alkaa olla jo melkoisen vankkaa evidenssiä siitä, että tuossa maailmassa transsukupuolisuus on synnynnäinen juttu, johon ei kasvatuksella tai psykoterapialla voi vaikuttaa. Tarkkaa mekanismia ei tiedetä, mutta luultavasti kyse on siitä, että aivojen ja ruumiin sukupuoli määräytyy eri kohdissa sikiön kehitystä, ja joskus nuo vain sattuvat menemään epätahtiin. Ja sitten tämmöisiä ihmisiä uhataan vetää turpiin, ja vedetään myös.