Sivistystä ja barbariaa

Käväisin eilen vanhan suosikkilaulajani Annan (s. Atheene) konsertissa. Esitys oli upea, samoin puitteet: viikinkiteemainen ympäristö sopi musiikkiin kuin nenä naamaan, tai ehkä mieluummin päin vastoin. Aivan mahtavaa, siis.

Toisaalta konserttikäynti oli myös kummallinen ja opettavainenkin kokemus. Paikka nimittäin oli paitsi viikinkikylä myös Gor-roolipelialuetta. Olin kyllä jo vanhastaan tiennyt, että tuo ei ole minun juttuni, mutta silti yllätyin, kuinka oli jo lähes ahdistavaa näin pikaisestikin pistäytyä yhteiskunnassa, joka perustuu oletukselle naisten luontaisesta tarpeesta alistua (ja miesten vastaavasti alistaa). Toisaalta tuo oli samalla terveellinen muistutus sekä siitä, miten vastaavia ihmissuhteita on monin paikoin muutenkin kuin vapaaehtoispohjalta, että myös siitä, miten vaikkapa d/s-suuntautuneilla epäilemättä on vaikeuksia tuntea olonsa kotoisaksi siinä yhteiskunnassa, jossa minä viihdyn. Ja kurjaahan olisi, jos ei koskaan kävisi paikoissa, joissa tuntee olonsa vähän kiusalliseksi.

Siltikin kyllä väittäisin, että ne alkuperäiset, sen toisen maailman viikingit olivat vähän eri porukkaa. :)

Pikku kakkosen vaalit

Tässä männä viikolla Yolanda kysyi, olisinko halukas auttamaan vaalivalvojaisten järjestelyssä sunnuntai-illaksi, kun siinä fyysisemmässä maailmassa on presidentinvaalien toinen kierros. Jossain kummallisessa mielenhäiriössä lupasin, ja toissailtana pidimme sitten pientä suunnittelukokousta. Sen yhteydessä Jan otti sitten oheisen kuvan, joka tiemmä on päätynyt myös virallisen vaaliorganisaation sivuille. Kaipa se sitten on niin, että kakkosmaailmassa kuuluu kannattaa kakkosehdokasta, kun on kakkoskierros ja kaikkea.

Rappiolla on hyvä olla?

Hassisen Kone lauloi joskus vuosia ennen syntymääni rappiolla olemisen autuudesta. Välillä alkaa tuntua siltä, että EduFinland-saariston asukkaissakin on vähän samaa henkeä. Oheisen kuvan nappasin äskettäin vanhan auditorion vierestä. Sitä katsellessa voi kiinnittää huomion vaikkapa blogistiin, joka valmistautuu juhannuksen viettoon loikoilemalla ilmassa leijuvan ja kauniisti pyörivän EduFinland-nimikyltin alla. Samoin voi ihmetellä jo koko kevään katkaistuna ollutta jokea, edellisten asukkaiden jälkeensä jättämällä tyhjällä kentällä olevaa lentokoneenromua tai asutuilla naapuritonteilla jo ainakin viime vuonna kesken olleita rakennusprojekteja.

 

Kierroksen jälkeen tie vei oman yliopiston kulmilla olevalle pikku uimapaikalle, jonka rakensimme Leksan kanssa osana viime kesän remonttia. Kuvassa loikoilen vain 130 metrin päässä edellisestä paikasta, mutta onneksi sen verran näkösuojassa, ettei raiskio osu silmiin – kunhan kääntää näköetäisyyden niin pieneksi, etteivät naapuruston neonkirjavat pilvenpiirtäjät tule mukaan kuvaan. Aika vähälle käytölle se on jäänyt; ehkä kesän mittaan voisi perjantaikahveja yrittää pitää tuolla sen mukaan, miten ihmisiä sattuu olemaan paikalla.

Tarinan opetus lienee, että vaikka rappiolla on ehkä hyvä olla, paikkojen pitäminen kunnossa ei lopulta vaadi vallan mahdottomia. Jonkinlainen EduFinland-asemakaavoituskin olisi kiva...

Kukkahattukeskiviikko

Osallistuinpa minäkin naapurimaailman kampanjaan: "Haluatko sinäkin että Suomi on suvaitsevainen ja tasa-arvoinen maa? Osoita mielipiteesi ja paina päähäsi kukkahattu keskiviikkona 6.4. eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen alkajaispäivänä. Tuunaa asuusi sopiva kukkakattu tai kiinnitä pipoon, hiuksiin, partaan tai silmälasin sankoihin yksi kukka tai koko kimpullinen."

Muissa maailmoissa

Syksyllä mainitsinkin, kuinka olin jakautunut kahtia ja lähettänyt etiäiseni omaan pieneen maailmaansa. Tämäkin kokeilu etenee vähitellen, niin että nyt alan jo päästä omalta pikku saaristomereltäni muillekin maille. Oheisessa kuvassa The Grey Inn Betweenin majakka.

 

Kovin kauaa ei tarvinnut tuolla pällistellä, ennen kuin juttuseuraksi ilmestyi toinen majatalon omistajista (joka kirjoittaa blogia nimimerkillä V). Kaiken kaikkiaan kiva jatko asetustiedostojen, SQL:n, palomuurisääntöjen ja sen sellaisen kanssa askartelulle. Tästä tämä elämä taas nytkähti vähän matkaa eteenpäin!

Ennen vai nyt?

Sen mukaan, mitä verkon kautta on voinut seurata,  toisen maailman Egyptissä kansa on enemmän kuin vain vähän tyytymätön hallitsijoihinsa. Se näkyy täällä meidänkin maailmassamme, ja – utelias kun olen – kävin katsomassa, millaista meno on Amarnassa. Varsinaiseen mielenosoitukseen en osunut, mutta presidentti Mubarakin vastaisia julisteita kyllä oli näkyvillä. En myöskään ollut ainoa, joka tuolla kävi: väkeä tuli ja meni aika tasaiseen tahtiin, ja useimmat viipyivät suunnilleen sen aikaa, että ehtivät katsella julisteet ja ihmetellä, tapahtuuko mitään.

Kun nyt kerran tuonne olin tullut, katselin saman tien vähän ympärilleni. Kaiken kaikkiaan paikka on melkoisen mukava neljän simin kokoinen 18. dynastian aikainen pienois-Egypti, johon mahtuu kaupunki, pätkä Niilin suistoa sekä vähän erämaata pyramideineen. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, kävin tervehdyskäynnillä paikallisessa Hathorin temppelissä, vaikkakin hiukan ihmetyttää, että juuri tuo temppeli kaupungista löytyi. Sen toisen maailman Amarna nimittäin oli kerettiläiskuningas Akhenatenin kaupunki, mutta mitäpä tuosta, kohteliashan kuuluu olla.

Sen jälkeen sopikin lähteä pienelle purjehdukselle Niilin suistoon, kaupungin satamassa oli nimittäin veneitä lainattavaksi. Paikallinen asujaimistokin vaikutti ihan mukavalta, vaikka ehkä tuohon vaikutti se, etten kierroksellani ollut pukeutunut ihan turistityyliin farkkuihin ja T-paitaan. Jos olisin etsimässä uutta kotia, voisin jopa harkita vakavastikin kaupunkitalon vuokraamista.

Paluu tieteen päiville

Toisessa blogikirjoituksessani reilut kaksi vuotta sitten valittelin, kuinka oman opetuksen valmistelu häiriintyi silloisten Tieteen päivien seuraamisesta. Nyt loppuviikosta oli taas se aika, vaikka vähän pienimuotoisemmin kuin viime kerralla. Opetusteknologiakeskuksen auditorioon ohjelmaa yritettiin saada molemmille esitystauluille: vanhanmallisena Quicktime-videona toiselle, uudenmallisena www-sivulle sisällytettynä Flash-videona toiselle. Periaatteessa tämä toimi aika hyvin, käytännössä videolaitteiston teho ei oikein riittänyt quicktime-videon tuottamiseen kaiken muun ohessa. Ensi kerralla taas paremmin.

Kun tekniikka kangerteli, yleisöäkin oli totuttua vähemmän. Tunnustan itsekin olleeni paikalla selvästi vähemmän kuin viimeksi, mutta niinpä vastineeni kilpailevassa maailmassa tekee nykyisin ihan eri töitä kuin silloin, eikä minulla ole aikaa tehdä ihan kaikkea sitä, mitä haluaisin. Kuten kuvasta näkyy, aivan tyhjälle salille päiviä ei kaikesta huolimatta tarvinnut esittää. Kiitos!

Hyvää ja pahaa joulun odotusta

Ensin se hyvä: norjalaiset ovat tänä(kin) vuonna järjestäneet yhteispohjoismaiset joulumarkkinat. Le ehdotti taannoin, että varaisimme sieltä yhteisen myyntipöydän, ja niin nyt sitten teimme. Tervetuloa katsomaan – ja samalla kannattaa kiertää myös muiden myyntikojut, niistä löytyy vaikka mitä!

Ja sitten paha, vai lieneekö ruma. Osuin nimittäin tämän  meidän maailmamme sukupuolittunutta väkivaltaa käsittelevään näyttelyyn. Totta kai tiesin ennestään, että täällä liikuskelee kaikenlaista väkeä ja että melkein mitä tahansa tehdään ihan vapaaehtoisesti, mutta silti... Kaipa tässä pitää kaivaa kukkahattu esiin, kun minua nämä eivät viehätä millään lailla. Juliste ei nimittäin ole mitään itse näyttelyyn verrattuna.

Solipsistisia harjoituksia

Hei! En olekaan tuntemanne Unti, vaan hänen rinnakkaisvastineensa. :) Asustan nimittäin vastikään luodussa pienenpienessä OpenSim-maailmassa, jossa ei oikeastaan ole paljon mitään: vähän merta vain, siinä muutama saari ja yhdellä niistä minä. Katsotaan nyt, miten tässä käy – saattaa olla, että ennen pitkää maailmojen välillä hyppiminenkin onnistuu, ja silloin ehkä piristyn tekemään muutakin kuin vain seisomaan pökkelönä puiden keskellä.

Avajaisia

Helsingin yliopistoa on availtu oikein urakalla. Ensin panimme kesällä Len ja Sammyn kanssa opetusteknologiakeskuksen tontin uuteen uskoon, kuten kuvasta näkyy. Vanha rakennus sai mennä, nyt on vähän avarampaa. Parit perjantaikahvit on jo ehditty nauttiakin uudessa ympäristössä.

Uusissa tiloissa oli hyvä sitten järjestää lukuvuoden avajaiset. Rehtori tosin oli henkilökohtaisesti läsnä sen toisen maailman juhlasalissa, me täällä seurasimme tilaisuuden kulkua suorana lähetyksenä taululta. Illan tanssit jatkuvat tätä kirjoittaessani vielä.

Juhannustanssit

Oikeastaan tämän tarinan voi otsikosta huolimatta aloittaa jo juhannusaatonaatosta: Thom Dowd ja Gorse Ferraris olivat keikalla maailmamme 7-vuotisfestareilla. Minulla kävi säkä, ehdin vielä paikalle, mutta moni muu jäi ruikuttamaan rannalle – tai ainakin naapurisimin puolelle.

Juhannuspäivän iltaa puolestaan oli kerrassaan hauskaa viettä Pub Fijin avajaisissa. Onnea uudelle tanssikapakalle, ainakin alku näytti kovasti lupaavalta. Tosin paikalle lupautuneista esiintyjistä toinen ei päässyt paikalle, mutta yleisön joukosta ilmoittautui vapaaehtoinen artisti paikkaamaan!

Eikä juhannuksen musiikkitarjonta tähän loppunut, vaan kirjoitan tätä koostetta sunnuntai-iltana Inchino Melsonin keikalla. Mahtava päätös tälle viikonlopulle!

Niin, ja vielä ihan lopuksi tiedotus: Helsingin yliopiston perjantaikahvit ovat jääneet virallisesti kesätauolle. Tosin käväisin sattumalta juhannusaattonakin paikalla, mutta mitään takeita ei ole, että kahviseuraa seuraavina viikkoina olisi tuttuun aikaan. Mansikkakakkua on kyllä tarjolla satunnaisillekin ohikulkijoille, samoin grilli on kuumana koko kesän.

Oman maailman musiikkia

Alkuaan ajattelin kirjoittaa tähän taas vähän koostetta kuluneen kuukauden ajalta, mutta tämäniltainen konsertti on ilman muuta ikioman jutun arvoinen. Saara vihjasi, että Avatar Orchestra Metaverse esiintyisi EduFinlandilla, ja pitihän noita käydä katsomassa. Yleensähän tässä meidän maailmassamme konsertoidaan niin, että muusikon vastine siinä toisessa soittaa, ja esitys näytetään tänne musiikkivirtana. Nytpä ei ollutkaan kyse tästä, vaan orkesteri soitti varta vasten tänne meidän maailmaamme tehdyillä soittimilla niille sävellettyä musiikkia. Lopputulos oli jotakin aivan upeaa. Oheinen kuva ei tee oikeutta lavashowlle; tulkaa ensi kerralla itse katsomaan ja kuulemaan!

Opetusta ja muuta sellaista

Helsingin yliopiston tämäntalvinen studia generalia -luentosarja on nyt onnellisesti ohi, viimeinen luento pidettiin torstaina. Jo kolmatta vuotta luentoja saattoi seurata yliopiston opetusteknologiakeskuksen second life -auditoriossa, tällä kertaa tuorein voimin: aiempina vuosina päävastuun SL-esityksistä kantanut Sammy on jättäytynyt syrjään, ja nyt Le huolehti maailmojen välisestä yhteydestä. Minäkin autoin omalta osaltani, kun nyt vielä dosenttina roikun yliopistossa kiinni. Oheisessa kuvassa näitä luentosarjoja liki kolmekymmentä vuotta järjestänyt, tänä keväänä eläkkeelle jäävä professori Harri Westermarck pitää viimeisen sarjansa viimeistä esitelmää.

Loppuviikosta oli myös tämänvuotinen sulautuvan opetuksen seminaari. Ruudun toisella puolella ohjelmaa oli kahtenakin päivänä, meidän maailmassamme perjantain työpajan verran, aiheena "Pedagogisia aarteita etsimässä – virtuaalimaailman rajattomat mahdollisuudet" Kohtuullisen hyvin pajatyöskentely onnistui niin, että puolet ryhmästä istui OK:n pihapöydissä ja toinen puoli siinä toisessa maailmassa Metsätalon luentosalissa. Lounastauon jälkeen pari sinnikkäintä palasi vielä takaisin normaaliaikataulun mukaisille perjantaikahveille; tässä kuitenkin kuva aamupäivän työpajasta.

Virtuaalimaailmojen opetuskäytön puiminen ei tähän lopu, perjantaina ja lauantaina oli vielä kolmas Virtual Worlds Best Practices in Education -konferenssi. Kovin paljon en enää sen paremmin jaksanut kuin ehtinytkään konferenssiin osallistua, jonkin verran kuitenkin lähinnä kiertelin näyttelyitä. Ehkä ensi vuonna sitten taas paremmalla ajalla ja perusteellisemmin.

Tungosta kahvipöydässä

Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on, kuten olen aiemminkin maininnut, tapana kokoontua perjantaisin kello 13–14 päiväkahville juttelemaan melkeinpä mistä vain opetukseen, tähän maailmaan tai näiden kahden aiheen yhdistelmään edes etäisesti liittyvästä. Tällä kertaa meitä oli paikalla toistakymmentä, saa nähdä kuinka pahasti väkimäärä laskee taas ensi viikkoon. Silloin on kylläkin Runebergin päivä, torttuja tarjolla...

Hyvää uutta vuotta.

Vuosi vaihtui niin vauhdikkaasti, että tapahtumien kirjaaminenkin on toista viikkoa myöhässä. Hyvin siis kai menee. Oli miten oli, vuodenvaihteen juhlallisuudet alkoivat jo alkuiltapäivästä: motoristijengin kapakkatansseista oli hyvä ottaa vauhtia sillä aikaa, kun toisen maailman vastineeni vielä hoiti vuoden viimeisiä töitä.

Illemmalla sitten matka jatkui ensin Area 358:n uudenvuodenjuhliin,

sieltä pianokonsertin kautta

viimein Sotungin luistinradalle tanssimaan ilotulituksen alla.

Uudenvuodenpäivän iltapuolella Arealla – joka valitettavasti suljettiin eilen – oli vielä aivan mahtava Inchino Melsonin keikka. Jos jazz, blues ja sensukuiset yhtään kiinnostavat, suosittelen lämpimästi.

Vuosi on kuitenkin vielä kovin nuori, ja vuodenvaihde on vasta alkua. Seuraavana viikonloppuna, tai toissapäivänä, Yöväenopisto piti pyjamabileet tilaisuuden teemaan paremmin kuin hyvin sopivissa puitteissa. Kiitokset Yolandalle vuoteen sijaamisesta, musiikista ja muusta asiaan kuuluvasta. Tässä tuntee hienoista ylpeyttä joukkoon kuulumisesta, mutta toisaalta suunnatonta nöyryyttä lahjakkuuden ja energisyyden edessä.

Ensimmäinen vuosi

Siinä se nyt meni: eilen tuli täyteen ensimmäinen vuosi tätä virtuaalimaallista vaellustani. Vips.

Vaikka vuosi kului nopeasti, kaikenlaista siihen on myös mahtunut. Alku meni töitä tehdessä, alkuaanhan synnyin tänne nimenomaan kurssia pitämään. Aika pian kuitenkin löysin itsestäni virtuaalielämäniloa niin, että olen viihtynyt pitkään senkin jälkeen, kun opetustehtävät täällä loppuivat. Toisaalta en kyllä ole irtautunut Helsingin yliopistosta senkään vertaa kuin ruuduntakainen vastineeni, vaan käyn kiltisti kotimaisemissa. Itse asiassa, nyt kun asiaa ajattelen, ihan viime aikoina olen vaeltanut maailmalla jopa vähemmän kuin vielä muutama kuukausi sitten. Toivottavasti tämä ei sentään vielä ole kovin vakava ja pysyvä vanhuuden oire...

Eilen pienehkössä ystäväpiirissä synttärikakkukahvien lomassa tuli puheeksi, mikä tässä maailmassa oikein viehättää. Kysymys, mikä on kaikkein parasta, oli vaikea, mutta vielä nyt yön yli nukuttuanikin vastaan samalla tavoin. Hyviä asioita on paljon, mutta päällimmäiseksi nousevat kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen vuoden mittaan eri yhteyksissä tutustunut – ja joista ruudun toisella puolella oleva vastineeni ei ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta olisi ikinä kuullutkaan. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, tapaillaan seuraavankin mittaan.

Pikkujouluja

Pikkujoulukauden avasi eilen Yöväenopisto, jonka juhlissa hyppyrimäen juurella aika kului nopeammin kuin nopeasti. Eerik otti juhlista videonkin, josta näkee tunnelman vähän paremmin kuin kuvasta.

 Tänään sitten oli vuorossa yleissuomalainen pikkujoulu vanhalla saunalla. Siellä en ollut ennen käynytkään, nuori kun olen – omana elinaikanani perjantaisauna on ollut ihan toisaalla. Kiva tämäkin oli nähdä, eikä juhlissakaan ollut ollenkaan moittimista.

Yksinäinen teehetki

Joensuun – kohta Itä-Suomen – yliopisto mainostaa kampuksellaan suurin kyltein taivaalla olevaa kuppilaa, jossa voi keskiviikko- ja perjantaiaamuisin keskustella, jakaa kokemuksia ja ideoida uutta. Olen tässä syksyn mittaan joinakin keskiviikkoina siellä istuskellut, aika kun on juuri sopiva pieneen teehetkeen ennen kuin lähetän ruuduntakaisen olemukseni omaan aamukahvipöytäänsä. Harmi vain, että normaalitilanne on oheisen kuvan mukainen.

Onhan Helsingin yliopistonkin perjantaikahveilla joskus hiljaista, ja keskikesällä istuin jonakin kertana koko tunninkin aivan yksikseni, mutta yleensä väkeä sentään on sen verran, että jutun juurtakin löytyy. Miksei siis naapurikampuksen kuppilassa?

Muistin virkistämiseksi: Joensuun yliopiston kuppila ilmoittaa olevansa auki keskiviikkoisin kello 9.00–9.30 ja perjantaisin 11.30–12.00, Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on päiväkahvitilaisuus perjantaisin kello 13–14.

Yöväenopiston kummitustanssiaiset

Pyhäinpäivä kun on tulossa, niin sitähän pitää tietenkin juhlistaa. Yöväenopistossa tuli mieleen järjestää jotakin pientä, ja siitä sitten lähti juttu kehittymään eteenpäin. Kim jopa rupesi tituleeraamaan opistoa EduFinlandin epäviralliseksi juhlatoimikunnaksi, niin nyt kai sitten ollaan virallisen epävirallisia.

Kun tämä meidän maailmamme on suloinen sekamelska kulttuuripiirteitä sen toisen eri puolilta (ja muualtakin), niin kummitusjuttuja sitten. Kirjoittelen tätä tapani mukaan samalla kun tanssin, juhlat ovat vasta oikeastaan pääsemässä käyntiin. Tämmöistä oli äsken:

 Ihan pakko ei toki ole tanssia, voi täällä käydä vaikka keinumassa, niin kuin Sohvi oheisessa kuvassa. Tai ottaa pienet unet arkussa.

Saas nähdä, miten juhlat jatkuvat; tähän mennessä näyttää hyvältä.


Ps. Telmuksella on lisää kuvia.

Quod licet Iovi, non licet bovi

Alkuvuodesta kirjoitin, kuinka minua uhattiin silloisten sukupuolenvaihtokokeilujeni vuoksi ohimennen väkivallalla. Vaikka moinen uhkaus ei tässä meidän maailmassamme tietenkään ole mikään kauhean pelottava, jotenkin se silti pani hetkeksi miettimään, mihin kaikkialle uskallan ruuduntakaisen minäni päästää. Tuon mietiskelyn tulos tosin oli "ihan minne sitä vain huvittaa", eli sikäli vaikutus ei ollut kauhean dramaattinen.

No, nyt tässä päivänä muutamana satuin yksissä juhlissa tapaamaan tuolloisen uhkailijani. Tämä nyt ei ole niin ihmeellistä, sitä sattuu aika ajoin, mutta tällä kertaa ulkoinen olemus herätti huomiota: yleensä ihan kohtuullisen komeasta miehestä oli pukukilpailua varten sukeutunut parrakas, lihavahko ja lyhyenläntä nainen. Näköjään on siis eroa "tuollaisella transulla", jota voi olla valmis vetämään turpiin, ja sitten semmoisella toisenlaisella, joka on ihan vain hauska vitsi. Jotenkin tulee mieleen otsikon Terentius-sitaatti, ja toisaalta myös Gandhin toteamus: "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win." Kaipa se tämmöinenkin osaltaan nostaa sukupuolirooleja tietoisuuteen asti. Hih vaan.