Kuvia

Kun en ole saanut niin paljon aikaiseksi, että olisin kirjoittanut asioita sitä mukaa kuin ne tapahtuivat, teen nyt sitten lyhyehkön kuvakoosteen. Ehkä siinäkin on taas vähäksi aikaa.

Ensimmäinen kuva on jatkoa viime kirjoitukselle. Se poiki keskustelua, paitsi yksityisesti myös yllätyksekseni täällä. Kiitos kauniista sanoista, ihan tahtoi punastus nousta. Joka tapauksessa juhlien jälkien siivoamisen jälkeen oli ennen pitkää taas uusien juhlien vuoro: pienehkö, osittain sama joukkio päätyi vappuaattona samaisen pöydän ääreen juttelemaan, juomaan simaa ja tanssimaan – loppuillasta pöydälläkin. Kiitos vielä kerran kaikille minunkin puolestani.

Vappupäivänä tiemmä kuuluu käydä kävelyllä. Minut houkuteltiin mukaan katselemaan haltiamaisemia, ja matkalla osui vastaan hauska taidenäyttely: tauluja, joihin saattoi itse hypätä mukaan. Näin ikään.

Kun teemana on kuvitus, itseoikeutettu loppuhuipennus löytyi tämän viikonlopun SLanguages-konferenssin kautta. Teesside University on pannut tontilleen näytteille Bayeux'n seinävaatteen. Toki tuo on paloiteltuna verkossa ollut aiemminkin, ja pieniä otoksia näkee vaikka missä. Viereisessä kuvassa ei sikäli ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan alla näkyvä kuva osoittaa vähän paremmin, mistä nyt on kyse: kokonaisuudessaan auki levitettynä seinävaate on paljon vaikuttavampi kuin mitä tällaisista palasista voi aavistella, ja sen päästä päähän kävely on elämys, johon tarvitaan todellisuutta – joko tätä virtuaalista tai sitten sitä toista. Mittakaavaa voi vähän arvioida, jos löytää minut takaseinän äärestä seisomasta.

Juhlien jäljet

Tässä pari päivää sitten panin Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihapöydälle tarjolle simaa ja munkkeja sekä ylioppilaslakin, kun kerran vappu on tulossa. Tässä kevään mittaan olen jonkin kerran aiemminkin pitänyt siinä esillä kausiluontoisia tarjoiluja, runebergintortuista mämmiin, ja tämä nyt oli tämänkertainen jatko sarjaan. Tänäänpä ohikulkiessani huomasin, että paikkaan oli rakennettu vähän isompikin vappuinstallaatio.
Ihan hauska sinänsä, mutta samalla aika ristiriitaisia tunteita herättävä. Melko lailla päällimäiseksi nousi tunne, että jos ajatukseni pöydän koristelusta eivät miellytä, kuuntelisin kritiikkiä mieluummin suoraan kuin tällä tavoin – etenkin, kun tekijät asettuvat akselille tutusta varsin läheisenä pitämääni ystävään. Hyvänä kakkosena sitten seurasi jokunen väläys siitä, miten ruuduntakaisessa maailmassa 1970-luvun ideologisissa taisteluissa akateemisia perinteitä ja symboleita, ylioppilaslakkia siinä mukana, käytettiin välillä aika rajusti puolin ja toisin. Niitäkään rintamalinjoja en haluaisi tänne.
No, aika pian selvisi, että kyse oli edellisiltaisen juhlinnan jälkeensä jättämästä sotkusta. Jos ihan totta puhutaan, hiukan harmittelen, etten itse ollut paikalla. Tarinan opetus kai kuitenkin on, että asiat voivat yhteydestään irrotettuna näyttää joltakin aivan muulta kuin oli tarkoitus.

Romanimusiikkia haltialeirissä

Yllättäen tänään sattui silmiin vanhaan musiikkiin varsinaisesti keskittyväään ryhmään lähetetty ilmoitus Atheene Dodonpan suomalaisen romanimusiikin konsertista. Kun aikakin sattui sopivasti kohdalleen, pitihän siellä käydä - ja jos samanlainen tilaisuus tulee toiste, pitää käydä taas. Täytyy kyllä sanoa, että Qar Elven Forestin leirinuotio oli tunnelmaltaan vanhakantaisemman mustalaisleirin kuin nykysuomalaisten romanien oloinen, mutta hyvin se istui musiikkiin.

Indianna Jones ja temppeli tuomiolla?

Muinainen egypti on vaikeuksissa. Rahasta on pulaa niin, että koko paikan olemassaolo on vaarassa ellei hyväntahtoisia lahjoittajia ilmaannu; nyt tänään esittivät toiveen, että kansa kävisi ostoksilla. Tuosta innostuneena päätin käväistä taas katsomassa, miltä alue nykyisin näyttää, ja huomasin että ovat myös teknisissä vaikeuksissa.
Päädyin auditorioon, josta ei ollut uloskäyntiä – paitsi zoomaamalla ensin seinän läpi, istuutumalla katon reunalle ja sen jälkeen hyppäämällä 850 metrin korkeudesta alas. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, piti pukeutua tilanteen mukaan. Nyt tätä kirjoittaessani paikan omistajat korjaavat kyllä jo teleporttausongelmia.
Taloudellis-teknisistä hankaluuksista huolimatta paikka on käymisen arvoinen. Tekijäporukka ei ole suuren suuri, mutta selvästi asiantunteva ja asiastaan innostunut, ja lopputulos näyttää näin diletantin silmin hurjan hyvältä, vaikka tietysti paikoin keskeneräinen onkin. On tässäkin taas osoitus siitä, miten täällä voi saada naapurimaailman asioita esitettyä eri tavalla kuin mitä ennen tämän meidän maailmamme luomista oli mahdollista. Kun nyt vielä panisivat senet-pelilaudan myyntiin...

Sulautuvaa opetusta

Kirjoitan tätä sulautuvan opetuksen seminaarissa, joka järjestetään HY:n opetusteknologiakeskuksen auditoriossa ja vähän laajempana reaalimaailman Metsätalossa. Yleisöä on täällä meidän auditoriossamme vajaat kaksikymmentä, toisessa salissa tuplasti sen verran -- ihan kivasti, vaikka muutamat (kuten minä) ovat molemmissa mukana. Iltapäivän neljästä rinnakkaisesta sessiosta yksi keskittyy nimenomaan opetukseen tässä meidän maailmassamme.
Puolen tunnin päästä tulee seminaarissakin esille äskettäin loppunut käyttöliittymäkurssinin, joten tässä vähän ennakkoa. Kurssi siis oli ja meni: viimeisestä luennosta tulee huomenna kuluneeksi kaksi viikkoa, ja tenttikin oli viime viikolla. Nyt se pitäisi vielä korjata, ja samoin vuorossa on Kumpulan päälle pinotuilla lavoilla olevien harjoitustöiden arviointi. Kaiken kaikkiaan kurssi meni kohtuullisen hyvin, kun ottaa huomioon alkupuolen tekniset ongelmat. Osa opiskelijoista tykkäsi täällä työskentelystä kovasti, osa ei -- paljolti närää aiheuttivat juuri nuo alkuhankaluudet. Kun niiden vuoksi vielä harjoitustyön sisältöä piti rukata pienemmäksi (ja sitä kautta myös varsinaiseen käyttöliittymäsuunnitteluun vähemmän keskittyväksi), närkästys on ihan ymmärrettävää. Toisaalta tuohon jälkimmäiseen kohtaan vaikutti varmaan sekin, että yritin opettaa enemmän käytettävyydestä yleensä kuin graafisten käyttöliittymien suunnittelun detaljeista.

Konsertteja ja muuta

Tässä viime aikoina sattui parhaaseen työaikaan - siis vähän ennen puoltayötä - parikin konserttia, joissa oli mukava käydä rentoutumassa luentojen kirjoituksen lomassa. Reilu viikko sitten, 7.2., oli Music Islandissa renessanssi- ja barokkimusiikin konsertti, jossa esiintyi Thom Dowd apunaan Gorse Ferraris ja Iggypleyel Burnstein. Thomin vastine ensimmäisessä maailmassa opettaa nokkahuilunsoittoa Fribourgin konservatoriossa, täällä omassa maailmassani hän tuntuu olevan vanhan musiikin kantavia voimia. Omassa blogissaan hän kertoo pitävänsä nimenomaan tämän maailman konserteista, niissä kun saa selvästi paremmin kontaktin yleisöön. Nytkin tunnelma noin nelikymmenpäisen kuulijakunnan kanssa kehittyi konsertin mittaan sydämelliseksi; tekstimuotoinen keskustelu onnistuu myös kesken konsertin musiikkiesitystä häiritsemättä.

Suunnilleen puolta pienemmän yleisön keräsi vajaata viikkoa myöhemmin Schloss Sternbergin rotundassa pidetty konsertti. Siinä esiintyi ensin Benito Flores, jonka vastine myös rinnakkaisessa maailmassa on pianisti. Nähtävästi olemme etuoikeutettuja, sillä konsertin lopuksi hän kertoi esittävänsä samoja kappaleita reaalimaailman yleisölle vasta ensi viikolla. Kaksituntisen konsertin jälkipuoliskon ohjelmasta vastasi tenori Brent Renard, jonka reaalimaailman vastine työskentelee Meksikossa kulttuuriperintöä vaalivan Opera Joven -organisaation johdossa. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämän ja edellisen konsertin esiintyjistä kuuli, ketkä kaksi olivat ammatiltaan muusikkoja.

Korkeakulttuuristen harrastusten rinnalla on tietysti pidettävä huolta myös rennommasta vapaa-ajan vietosta. Eilisiltana avattiin Nakamori-saarelle Square Club -niminen paikka, jonka avajaisiin löysin suomalaisryhmiin lähetetyn mainoksen kautta. Mukavalta näytti ja tuntui heti alkuun, mutta illan mittaan tunnelma vielä omalta osaltani parani, kun pääsin "paras itämainen juhla-asu" -kilpailussa jaetulle ykkössijalle Chiyoa Aichin kanssa, jota muuten itsekin äänestin - tavallaan siis kaksoisvoitto. Oheisessa kuvassa Chi on oikeanpuoleinen vasemman takanurkan penkillä istujista; itse olen keskellä tanssimassa sarjakuvista kootussa kimonossa. Sääli, että puvun suunnitellut Arcadia Asylum poistui keskuudestamme jo ennen syntymääni.

Kolmas viikko kurssilla

Viime viikon koosteessa kirjoitin, että reaalimaailmassa on teknisiä vaikeuksia, joiden takia opiskelijoiden työskentely täällä omassani on selvästi vaikeampaa kuin oli tarkoitus. Alkuviikosta selvisi, että tilanne ei korjaantuisi vielä tämänkertaisiin harjoituksiin - mikroluokkaan tilatut uudet näyttökortit eivät ennakkotiedoistaan poiketen mahtuneetkaan koneiden kotelomalliin. Opiskelijoiden keskuudessa alkoi viritä pienoinen paniikkitunnelma, olihan harjoitustyön määrä kattaa puolet kurssin arvosanasta.

Pidimme tiistaina harjoitusryhmien ohjaajien kanssa hätäkokouksen ja hahmottelimme kolmet viimeiset harjoitukset uudelleen sen pohjalta, mitä kurssilaisten voi käytössä olevan ajan ja tähnastisen SL-osaamisen perusteella järkevästi olettaa ehtivän tehdä. Samalla harjoitusten osuus arvosanasta kutistui kolmannekseen, mikä on toisaalta sääli, mutta työajan kannalta oikeampaa.

Torstai-iltapäivänä lopulta luokkaan saatiin 20 koneeseen SL-valmiudet, ja tämä näkyi jo perjantain harjoituksissa: täällä omassa Kumpulassani oli selvästi enemmän liikennettä. Yhden reaalimaailmassa ulkomaanmatkalla olleen opiskelijankin löysin laitoksen aulasta harhailemasta, kun olin viemässä ensi viikon harjoitusmateriaalia paikoilleen; lähetin reaalivastineeni kertomaan asiasta harjoitusryhmän ohjaajalle, että löytäisivät toisensa.

Perjantaina tekniset häiriöt tuntuivat siirtyneen tänne omaan maailmaani. En päässyt normaaliin tapaan tarkastelemaan opiskelijoiden tekemiä esineitä, ja alkuun epäilin, että tämä liittyisi Kimin vastikään tekemiin muutoksiin EduFinland-ryhmän roolien valtuuksissa. Noiden muutosten peruminen ei kuitenkaan auttanut, ja toisaalta illalla kaikki taas toimi kuten pitikin. Sen jälkeen oli helppo selvittää, että Kumpulan tontin toiseksi aktiivisimman rakentajan asemaan oli muuan opiskelija päässyt jättämällä ryhmänsä työtilaan 204 primitiivistä koostuvan repun. Hurjaa.

Nyt tätä kirjoittaessa käyttöliittymäkurssi on jo puolivälissä, enää toiset kolme viikkoa jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tulee vastaan. Ei tämä ainakaan tylsää ole ollut.