Ensimmäinen vuosi

Siinä se nyt meni: eilen tuli täyteen ensimmäinen vuosi tätä virtuaalimaallista vaellustani. Vips.

Vaikka vuosi kului nopeasti, kaikenlaista siihen on myös mahtunut. Alku meni töitä tehdessä, alkuaanhan synnyin tänne nimenomaan kurssia pitämään. Aika pian kuitenkin löysin itsestäni virtuaalielämäniloa niin, että olen viihtynyt pitkään senkin jälkeen, kun opetustehtävät täällä loppuivat. Toisaalta en kyllä ole irtautunut Helsingin yliopistosta senkään vertaa kuin ruuduntakainen vastineeni, vaan käyn kiltisti kotimaisemissa. Itse asiassa, nyt kun asiaa ajattelen, ihan viime aikoina olen vaeltanut maailmalla jopa vähemmän kuin vielä muutama kuukausi sitten. Toivottavasti tämä ei sentään vielä ole kovin vakava ja pysyvä vanhuuden oire...

Eilen pienehkössä ystäväpiirissä synttärikakkukahvien lomassa tuli puheeksi, mikä tässä maailmassa oikein viehättää. Kysymys, mikä on kaikkein parasta, oli vaikea, mutta vielä nyt yön yli nukuttuanikin vastaan samalla tavoin. Hyviä asioita on paljon, mutta päällimmäiseksi nousevat kaikki ne ihanat ihmiset, joihin olen vuoden mittaan eri yhteyksissä tutustunut – ja joista ruudun toisella puolella oleva vastineeni ei ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta olisi ikinä kuullutkaan. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, tapaillaan seuraavankin mittaan.

Pikkujouluja

Pikkujoulukauden avasi eilen Yöväenopisto, jonka juhlissa hyppyrimäen juurella aika kului nopeammin kuin nopeasti. Eerik otti juhlista videonkin, josta näkee tunnelman vähän paremmin kuin kuvasta.

 Tänään sitten oli vuorossa yleissuomalainen pikkujoulu vanhalla saunalla. Siellä en ollut ennen käynytkään, nuori kun olen – omana elinaikanani perjantaisauna on ollut ihan toisaalla. Kiva tämäkin oli nähdä, eikä juhlissakaan ollut ollenkaan moittimista.

Yksinäinen teehetki

Joensuun – kohta Itä-Suomen – yliopisto mainostaa kampuksellaan suurin kyltein taivaalla olevaa kuppilaa, jossa voi keskiviikko- ja perjantaiaamuisin keskustella, jakaa kokemuksia ja ideoida uutta. Olen tässä syksyn mittaan joinakin keskiviikkoina siellä istuskellut, aika kun on juuri sopiva pieneen teehetkeen ennen kuin lähetän ruuduntakaisen olemukseni omaan aamukahvipöytäänsä. Harmi vain, että normaalitilanne on oheisen kuvan mukainen.

Onhan Helsingin yliopistonkin perjantaikahveilla joskus hiljaista, ja keskikesällä istuin jonakin kertana koko tunninkin aivan yksikseni, mutta yleensä väkeä sentään on sen verran, että jutun juurtakin löytyy. Miksei siis naapurikampuksen kuppilassa?

Muistin virkistämiseksi: Joensuun yliopiston kuppila ilmoittaa olevansa auki keskiviikkoisin kello 9.00–9.30 ja perjantaisin 11.30–12.00, Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihalla on päiväkahvitilaisuus perjantaisin kello 13–14.

Yöväenopiston kummitustanssiaiset

Pyhäinpäivä kun on tulossa, niin sitähän pitää tietenkin juhlistaa. Yöväenopistossa tuli mieleen järjestää jotakin pientä, ja siitä sitten lähti juttu kehittymään eteenpäin. Kim jopa rupesi tituleeraamaan opistoa EduFinlandin epäviralliseksi juhlatoimikunnaksi, niin nyt kai sitten ollaan virallisen epävirallisia.

Kun tämä meidän maailmamme on suloinen sekamelska kulttuuripiirteitä sen toisen eri puolilta (ja muualtakin), niin kummitusjuttuja sitten. Kirjoittelen tätä tapani mukaan samalla kun tanssin, juhlat ovat vasta oikeastaan pääsemässä käyntiin. Tämmöistä oli äsken:

 Ihan pakko ei toki ole tanssia, voi täällä käydä vaikka keinumassa, niin kuin Sohvi oheisessa kuvassa. Tai ottaa pienet unet arkussa.

Saas nähdä, miten juhlat jatkuvat; tähän mennessä näyttää hyvältä.


Ps. Telmuksella on lisää kuvia.

Quod licet Iovi, non licet bovi

Alkuvuodesta kirjoitin, kuinka minua uhattiin silloisten sukupuolenvaihtokokeilujeni vuoksi ohimennen väkivallalla. Vaikka moinen uhkaus ei tässä meidän maailmassamme tietenkään ole mikään kauhean pelottava, jotenkin se silti pani hetkeksi miettimään, mihin kaikkialle uskallan ruuduntakaisen minäni päästää. Tuon mietiskelyn tulos tosin oli "ihan minne sitä vain huvittaa", eli sikäli vaikutus ei ollut kauhean dramaattinen.

No, nyt tässä päivänä muutamana satuin yksissä juhlissa tapaamaan tuolloisen uhkailijani. Tämä nyt ei ole niin ihmeellistä, sitä sattuu aika ajoin, mutta tällä kertaa ulkoinen olemus herätti huomiota: yleensä ihan kohtuullisen komeasta miehestä oli pukukilpailua varten sukeutunut parrakas, lihavahko ja lyhyenläntä nainen. Näköjään on siis eroa "tuollaisella transulla", jota voi olla valmis vetämään turpiin, ja sitten semmoisella toisenlaisella, joka on ihan vain hauska vitsi. Jotenkin tulee mieleen otsikon Terentius-sitaatti, ja toisaalta myös Gandhin toteamus: "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win." Kaipa se tämmöinenkin osaltaan nostaa sukupuolirooleja tietoisuuteen asti. Hih vaan.

(T)yöväenopisto

Helsingin työväenopisto piti eilen juhlallisia avajaisia. Pitihän sinne tietenkin mennä, monestakin syystä – sekä siksi, että täkäläinen opetus on lähellä sydäntä eikä uusia ihan oikeasti lupaavia suomalaisia hankkeita ole mitenkään liikaa, että myös koska noilla nurkin on tullut pyörittyä jo silloin tällöin, ja osa väestä on tuttuja.

Ihan ensin pitää sanoa, että Yolanda on tehnyt hurjasti töitä, ja lopputulos on kyllä sen arvoinen. Opisto on paitsi komea myös toimiva: tämmöistä se on, kun rakennetaan tämän maailman ehdoilla eikä sen toisen (niin kuin oma kotilaitokseni teki keväällä).

Itse tilaisuus ei sitten ollutkaan yhtä hyvin oman maailmamme ehdoilla. Ohjelmasta sai etukäteen sen vaikutelman, että tapahtuma olisi ensisijaisesti täällä, puhujatkin esiintyivät täkäläisillä nimillään. Ennakko-odotusten vastaisesti he kuitenkin puhuivat ruuduntakaisessa maailmassa ja meille tänne kuului vain puhe, eikä esiintyjiä näkynyt missään. Yolanda oli toki miellyttävä poikkeus, myös sikäli, että hän oli oikeastaan puhujista ainoa, joka tunsi tämän meidän maailmamme. Muuten salissamme olleille parillekymmenelle kuulijalle oli tarjolla lähinnä oheisen kuvan tapainen näkymä, Ilmari isännöimässä taulun edessä sillä aikaa, kun joku muu puhui sen toisen maailman yleisölle.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: ohjelman viimeisenä kohtana oli terassitanssit ja uintia, ihan selvästi tässä meidän maailmassamme. Joskus yhdentoista aikoihin, siis kuusi tuntia avajaisten alkamisen jälkeen, päätimme lopettaa virallisen ohjelman ja julistaa jatkot alkaneiksi. Tuossa kohti Ilmarikin oli ehtinyt jo palata takaisin oikeisiin avajaisiin ruuduntakaisista juhlista, ja meitä alusta saakka avajaisissa mukana olleita oli mukana enää neljä sitkeintä. Minä luovutin joskus puoli yhden maissa, Yolanda, Le ja Ari jäivät vielä tanssimaan...

Nahkaa ja uhkapeliä

Area 358:n tämäniltaisissa bileissä oli teemana "paras nahka-asu", ja aika lailla väki olikin pukeutunut teeman mukaan, niin kuin kuvasta näkyy.

Oheisessa kuvassa katon rajassa leijuu sploder-pallo, eräänlainen uhkapeli: siihen maksetaan rahaa, ja ennen pitkää pallo räjähtää ja jakaa rahat sattumanvaraisesti kaikille pelikierrokseen osallistuneille. Tänään tuli ennätys, potin koko nousi 10096 L$ summaan asti – isommaksi kuin mitä minun käsieni kautta on vielä tähän mennessä rahaa kulkenut. Omalle kohdalle ei osunut kuin prosentin verran potista, mutta pääsinpä osallistumaan ennätyksen tekoon.

Sulautuvaa opetusta ja pianoimprovisaatiota

Kevättalvella kurssia pitäessäni kirjoittelin tilaisuuden tullen seuraavan päivän luentoja konserteissa, joskus olosuhteiden pakosta aika myöhäänkin. Ilmeisesti myyttisessä reaalimaailmassa moinen ei ole kauhean soveliasta, mutta täällä omassani tällainen työskentelytapa toimii mainiosti ja tuntuu sopivan omaan luonteeseeni aika mukavasti.

Nyt kun olen viimeistelemässä artikkelia, jossa kirjoitan kurssinpidosta kertyneistä kokemuksista, tuntuu jotenkin kovin oikealta hoitaa osa tätäkin kirjoitustyötä konserttia kuunnellen. Tällä kertaa vuorossa on Tip Corbett ja "klassinen improvisaatio" pianolla. Ihan yksin ei tässäkään konsertissa tarvitse olla, yleisöä on liki kaksikymmentä eli ihan kohtuullisen hyvin tähän meidän maailmaamme. Oheinen kuva on konsertin alkupuolelta, sen ottamisen jälkeenkin jokunen vielä saapui paikalle.

Musiikkia ja maailmanrauhaa

Tänä viikonloppuna on PeaceFest 09 -tapahtuma, jonka yhteydessä myös Music Island järjestää konserttisarjan. Tätä kirjoittaessani on lopuillaan Benito Floresin pianokonsertti; tulevia suosittelen lämpimästi kaikille vähänkään aihepiiriä sietäville.

Suven runo

Viime maanantai oli Eino Leinon päivä, nykyisin alaotsikoltaan suven ja runon päivä. Tuntui jotenkin sopivalta yrittää noteerata se jollain tavalla, ja niinpä otin ja panin pystyyn runokilpailun, aiheena tietenkin kesä. Jos tämän olisi keksinyt aiemmin, kilpailun voittajan olisi voinut juhlallisesti julistaa juuri suven ja runon päivänä, nyt piti tyytyä jälkipeliin. Viime viikon aikana kilpailurunoja tuli yhdeksän, tähän iltaan mennessä oli aikaa äänestää niistä suosikit.

Kilpailu oli sikäli tasainen, että ykkössijan jakoivat Moondrift Tomorrow ja Le Selentiak, ja muutama seuraava tuli hyvin tasaisena joukkona, vaikka selvästi näiden kahden jäljessä. Onnea vielä kerran voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Ensi kesänä uudestaan...

Paluu Kumpulaan

Nostalgian puuskassa käväisin katsomassa, mitä vanhaan Kumpulaan kuuluu. Melkein tuo näyttää vielä samalta kuin tammikuussa, mitä nyt auditoriosta on kadonnut valkokangas, ja ympärille on tietenkin tullut vaikka mitä. Saa nähdä, mitä tälle alueelle tapahtuu — tietojenkäsittelytieteen laitos on jo muuttanut muualle, riittäneekö maantieteilijöillä halua ja kiinnostusta pysyä täällä?

Hauskaa kyllä, juuri tuolla käydessäni sattui naapuriin keväällä kasvanut Business Finland katoamaan hetkeksi maailmankartalta, ja sain vähän vielä enemmän vanhaa muistuttavan näkymän:

Kesäjuhlia

Vaikka vuodenajat eivät täällä suoraan näykään, kesä on kuitenkin kesäjuhlien aikaa. Niistä ylitse muiden ovat tietenkin kesähäät: 12.6. vietettiin Helenan ja Eerikin häitä. Ruuduntakainen vastineeni on ehtinyt käydä niin omissa kuin muidenkin häissä, mutta minulle kokemus oli ensimmäinen. Niisk.

Häiden jälkeen alkaa arki, ja sikäli on luontevaa, että seuraavat kesäjuhlat liittyvät töihin. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos, jossa vielä kuukauden verran vaikutan päätoimisesti, piti viime perjantaina uusien tilojensa avajaisia. Maailmassamme oleva talo on rakennettu ruuduntakaisen vastineensa kaltaiseksi, toki hiukan pienemmäksi ja vähemmän rumaksi sekä paljon vähemmin huonein. Avajaisissa oli pari—kolmekymmentä henkeä, saa nähdä miten sitten syksymmällä lukukauden avajaisissa, joita tiemmä on myös tarkoitus jotenkin juhlistaa.

Viimeisenä kesäjuhlan aiheena on tämän maailmamme kuudes syntymäpäivä. Se oli varsinaisesti jo viikko sitten, mutta näinkin isoa asiaa tietysti juhlitaan ainakin viikon päivät, ja futuristishenkiseen kahdenkymmenen simin kokoiseen juhlatilaan on rakennettu oma kiertoajeluratikkaverkko. Kakkukin lienee riittävän iso, kuten oheisesta kuvasta näkyy: seison mittatikkuna portaiden juuressa kuvan vasemmassa alanurkassa.

Kuvia

Kun en ole saanut niin paljon aikaiseksi, että olisin kirjoittanut asioita sitä mukaa kuin ne tapahtuivat, teen nyt sitten lyhyehkön kuvakoosteen. Ehkä siinäkin on taas vähäksi aikaa.

Ensimmäinen kuva on jatkoa viime kirjoitukselle. Se poiki keskustelua, paitsi yksityisesti myös yllätyksekseni täällä. Kiitos kauniista sanoista, ihan tahtoi punastus nousta. Joka tapauksessa juhlien jälkien siivoamisen jälkeen oli ennen pitkää taas uusien juhlien vuoro: pienehkö, osittain sama joukkio päätyi vappuaattona samaisen pöydän ääreen juttelemaan, juomaan simaa ja tanssimaan – loppuillasta pöydälläkin. Kiitos vielä kerran kaikille minunkin puolestani.

Vappupäivänä tiemmä kuuluu käydä kävelyllä. Minut houkuteltiin mukaan katselemaan haltiamaisemia, ja matkalla osui vastaan hauska taidenäyttely: tauluja, joihin saattoi itse hypätä mukaan. Näin ikään.

Kun teemana on kuvitus, itseoikeutettu loppuhuipennus löytyi tämän viikonlopun SLanguages-konferenssin kautta. Teesside University on pannut tontilleen näytteille Bayeux'n seinävaatteen. Toki tuo on paloiteltuna verkossa ollut aiemminkin, ja pieniä otoksia näkee vaikka missä. Viereisessä kuvassa ei sikäli ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan alla näkyvä kuva osoittaa vähän paremmin, mistä nyt on kyse: kokonaisuudessaan auki levitettynä seinävaate on paljon vaikuttavampi kuin mitä tällaisista palasista voi aavistella, ja sen päästä päähän kävely on elämys, johon tarvitaan todellisuutta – joko tätä virtuaalista tai sitten sitä toista. Mittakaavaa voi vähän arvioida, jos löytää minut takaseinän äärestä seisomasta.

Juhlien jäljet

Tässä pari päivää sitten panin Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen pihapöydälle tarjolle simaa ja munkkeja sekä ylioppilaslakin, kun kerran vappu on tulossa. Tässä kevään mittaan olen jonkin kerran aiemminkin pitänyt siinä esillä kausiluontoisia tarjoiluja, runebergintortuista mämmiin, ja tämä nyt oli tämänkertainen jatko sarjaan. Tänäänpä ohikulkiessani huomasin, että paikkaan oli rakennettu vähän isompikin vappuinstallaatio.
Ihan hauska sinänsä, mutta samalla aika ristiriitaisia tunteita herättävä. Melko lailla päällimäiseksi nousi tunne, että jos ajatukseni pöydän koristelusta eivät miellytä, kuuntelisin kritiikkiä mieluummin suoraan kuin tällä tavoin – etenkin, kun tekijät asettuvat akselille tutusta varsin läheisenä pitämääni ystävään. Hyvänä kakkosena sitten seurasi jokunen väläys siitä, miten ruuduntakaisessa maailmassa 1970-luvun ideologisissa taisteluissa akateemisia perinteitä ja symboleita, ylioppilaslakkia siinä mukana, käytettiin välillä aika rajusti puolin ja toisin. Niitäkään rintamalinjoja en haluaisi tänne.
No, aika pian selvisi, että kyse oli edellisiltaisen juhlinnan jälkeensä jättämästä sotkusta. Jos ihan totta puhutaan, hiukan harmittelen, etten itse ollut paikalla. Tarinan opetus kai kuitenkin on, että asiat voivat yhteydestään irrotettuna näyttää joltakin aivan muulta kuin oli tarkoitus.

Romanimusiikkia haltialeirissä

Yllättäen tänään sattui silmiin vanhaan musiikkiin varsinaisesti keskittyväään ryhmään lähetetty ilmoitus Atheene Dodonpan suomalaisen romanimusiikin konsertista. Kun aikakin sattui sopivasti kohdalleen, pitihän siellä käydä - ja jos samanlainen tilaisuus tulee toiste, pitää käydä taas. Täytyy kyllä sanoa, että Qar Elven Forestin leirinuotio oli tunnelmaltaan vanhakantaisemman mustalaisleirin kuin nykysuomalaisten romanien oloinen, mutta hyvin se istui musiikkiin.

Indianna Jones ja temppeli tuomiolla?

Muinainen egypti on vaikeuksissa. Rahasta on pulaa niin, että koko paikan olemassaolo on vaarassa ellei hyväntahtoisia lahjoittajia ilmaannu; nyt tänään esittivät toiveen, että kansa kävisi ostoksilla. Tuosta innostuneena päätin käväistä taas katsomassa, miltä alue nykyisin näyttää, ja huomasin että ovat myös teknisissä vaikeuksissa.
Päädyin auditorioon, josta ei ollut uloskäyntiä – paitsi zoomaamalla ensin seinän läpi, istuutumalla katon reunalle ja sen jälkeen hyppäämällä 850 metrin korkeudesta alas. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, piti pukeutua tilanteen mukaan. Nyt tätä kirjoittaessani paikan omistajat korjaavat kyllä jo teleporttausongelmia.
Taloudellis-teknisistä hankaluuksista huolimatta paikka on käymisen arvoinen. Tekijäporukka ei ole suuren suuri, mutta selvästi asiantunteva ja asiastaan innostunut, ja lopputulos näyttää näin diletantin silmin hurjan hyvältä, vaikka tietysti paikoin keskeneräinen onkin. On tässäkin taas osoitus siitä, miten täällä voi saada naapurimaailman asioita esitettyä eri tavalla kuin mitä ennen tämän meidän maailmamme luomista oli mahdollista. Kun nyt vielä panisivat senet-pelilaudan myyntiin...

Sulautuvaa opetusta

Kirjoitan tätä sulautuvan opetuksen seminaarissa, joka järjestetään HY:n opetusteknologiakeskuksen auditoriossa ja vähän laajempana reaalimaailman Metsätalossa. Yleisöä on täällä meidän auditoriossamme vajaat kaksikymmentä, toisessa salissa tuplasti sen verran -- ihan kivasti, vaikka muutamat (kuten minä) ovat molemmissa mukana. Iltapäivän neljästä rinnakkaisesta sessiosta yksi keskittyy nimenomaan opetukseen tässä meidän maailmassamme.
Puolen tunnin päästä tulee seminaarissakin esille äskettäin loppunut käyttöliittymäkurssinin, joten tässä vähän ennakkoa. Kurssi siis oli ja meni: viimeisestä luennosta tulee huomenna kuluneeksi kaksi viikkoa, ja tenttikin oli viime viikolla. Nyt se pitäisi vielä korjata, ja samoin vuorossa on Kumpulan päälle pinotuilla lavoilla olevien harjoitustöiden arviointi. Kaiken kaikkiaan kurssi meni kohtuullisen hyvin, kun ottaa huomioon alkupuolen tekniset ongelmat. Osa opiskelijoista tykkäsi täällä työskentelystä kovasti, osa ei -- paljolti närää aiheuttivat juuri nuo alkuhankaluudet. Kun niiden vuoksi vielä harjoitustyön sisältöä piti rukata pienemmäksi (ja sitä kautta myös varsinaiseen käyttöliittymäsuunnitteluun vähemmän keskittyväksi), närkästys on ihan ymmärrettävää. Toisaalta tuohon jälkimmäiseen kohtaan vaikutti varmaan sekin, että yritin opettaa enemmän käytettävyydestä yleensä kuin graafisten käyttöliittymien suunnittelun detaljeista.

Konsertteja ja muuta

Tässä viime aikoina sattui parhaaseen työaikaan - siis vähän ennen puoltayötä - parikin konserttia, joissa oli mukava käydä rentoutumassa luentojen kirjoituksen lomassa. Reilu viikko sitten, 7.2., oli Music Islandissa renessanssi- ja barokkimusiikin konsertti, jossa esiintyi Thom Dowd apunaan Gorse Ferraris ja Iggypleyel Burnstein. Thomin vastine ensimmäisessä maailmassa opettaa nokkahuilunsoittoa Fribourgin konservatoriossa, täällä omassa maailmassani hän tuntuu olevan vanhan musiikin kantavia voimia. Omassa blogissaan hän kertoo pitävänsä nimenomaan tämän maailman konserteista, niissä kun saa selvästi paremmin kontaktin yleisöön. Nytkin tunnelma noin nelikymmenpäisen kuulijakunnan kanssa kehittyi konsertin mittaan sydämelliseksi; tekstimuotoinen keskustelu onnistuu myös kesken konsertin musiikkiesitystä häiritsemättä.

Suunnilleen puolta pienemmän yleisön keräsi vajaata viikkoa myöhemmin Schloss Sternbergin rotundassa pidetty konsertti. Siinä esiintyi ensin Benito Flores, jonka vastine myös rinnakkaisessa maailmassa on pianisti. Nähtävästi olemme etuoikeutettuja, sillä konsertin lopuksi hän kertoi esittävänsä samoja kappaleita reaalimaailman yleisölle vasta ensi viikolla. Kaksituntisen konsertin jälkipuoliskon ohjelmasta vastasi tenori Brent Renard, jonka reaalimaailman vastine työskentelee Meksikossa kulttuuriperintöä vaalivan Opera Joven -organisaation johdossa. Täytyy kyllä tunnustaa, että tämän ja edellisen konsertin esiintyjistä kuuli, ketkä kaksi olivat ammatiltaan muusikkoja.

Korkeakulttuuristen harrastusten rinnalla on tietysti pidettävä huolta myös rennommasta vapaa-ajan vietosta. Eilisiltana avattiin Nakamori-saarelle Square Club -niminen paikka, jonka avajaisiin löysin suomalaisryhmiin lähetetyn mainoksen kautta. Mukavalta näytti ja tuntui heti alkuun, mutta illan mittaan tunnelma vielä omalta osaltani parani, kun pääsin "paras itämainen juhla-asu" -kilpailussa jaetulle ykkössijalle Chiyoa Aichin kanssa, jota muuten itsekin äänestin - tavallaan siis kaksoisvoitto. Oheisessa kuvassa Chi on oikeanpuoleinen vasemman takanurkan penkillä istujista; itse olen keskellä tanssimassa sarjakuvista kootussa kimonossa. Sääli, että puvun suunnitellut Arcadia Asylum poistui keskuudestamme jo ennen syntymääni.

Kolmas viikko kurssilla

Viime viikon koosteessa kirjoitin, että reaalimaailmassa on teknisiä vaikeuksia, joiden takia opiskelijoiden työskentely täällä omassani on selvästi vaikeampaa kuin oli tarkoitus. Alkuviikosta selvisi, että tilanne ei korjaantuisi vielä tämänkertaisiin harjoituksiin - mikroluokkaan tilatut uudet näyttökortit eivät ennakkotiedoistaan poiketen mahtuneetkaan koneiden kotelomalliin. Opiskelijoiden keskuudessa alkoi viritä pienoinen paniikkitunnelma, olihan harjoitustyön määrä kattaa puolet kurssin arvosanasta.

Pidimme tiistaina harjoitusryhmien ohjaajien kanssa hätäkokouksen ja hahmottelimme kolmet viimeiset harjoitukset uudelleen sen pohjalta, mitä kurssilaisten voi käytössä olevan ajan ja tähnastisen SL-osaamisen perusteella järkevästi olettaa ehtivän tehdä. Samalla harjoitusten osuus arvosanasta kutistui kolmannekseen, mikä on toisaalta sääli, mutta työajan kannalta oikeampaa.

Torstai-iltapäivänä lopulta luokkaan saatiin 20 koneeseen SL-valmiudet, ja tämä näkyi jo perjantain harjoituksissa: täällä omassa Kumpulassani oli selvästi enemmän liikennettä. Yhden reaalimaailmassa ulkomaanmatkalla olleen opiskelijankin löysin laitoksen aulasta harhailemasta, kun olin viemässä ensi viikon harjoitusmateriaalia paikoilleen; lähetin reaalivastineeni kertomaan asiasta harjoitusryhmän ohjaajalle, että löytäisivät toisensa.

Perjantaina tekniset häiriöt tuntuivat siirtyneen tänne omaan maailmaani. En päässyt normaaliin tapaan tarkastelemaan opiskelijoiden tekemiä esineitä, ja alkuun epäilin, että tämä liittyisi Kimin vastikään tekemiin muutoksiin EduFinland-ryhmän roolien valtuuksissa. Noiden muutosten peruminen ei kuitenkaan auttanut, ja toisaalta illalla kaikki taas toimi kuten pitikin. Sen jälkeen oli helppo selvittää, että Kumpulan tontin toiseksi aktiivisimman rakentajan asemaan oli muuan opiskelija päässyt jättämällä ryhmänsä työtilaan 204 primitiivistä koostuvan repun. Hurjaa.

Nyt tätä kirjoittaessa käyttöliittymäkurssi on jo puolivälissä, enää toiset kolme viikkoa jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tulee vastaan. Ei tämä ainakaan tylsää ole ollut.

Messuilla

Eilen alkoivat opetustukimessut, joiden avajaisissa puhunutta Pathfinder Lindeniä kävin muun puuhan ohessa kuuntelemassa. Oli siellä muutama muukin kuulija, kuten karttakuvasta näkyy. Kaikki eivät tarttuneet valokuvaan, mutta siitä taas saa jonkinmoisen käsityksen, millaisessa ympäristössä avajaiset pidettiin.

Tänään ehdin sitten päivemmällä kiertää messualueen läpi. Kaikenlaista jännää sieltä löytyikin, messualuetta kuitenkin on koko saari käytössä. Tässä vielä kuva, jossa näkyy taustalla Discovery Educator Networkin ja etualalla keväämmällä vuorossa olevan virtuaalimaailmaopetuskonferenssin osasto. Lähistöltä tarttui International Schools Islandin osaston T-paitakojusta mukaan pari ihan hauskaa, jos tuonne päin satutte vielä messuaikaan piipahtamaan.

Toinen kurssiviikko

Ensimmäisen viikon ongelmien jälkeen olo oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta hirvitti, tätäkö tämä nyt sitten on koko puolitoista kuukautta, toisaalta oli vähän sellainenkin tunne, että tuskin tämä enää kovin paljon huonommaksi muuttuu. Nyt näyttäisi siltä, että jälkimmäinen tuntemus osui lähemmäs oikeaa.

Tämän viikon harjoitusten kanssa tuli pienoinen ongelma: reaalimaailman Kumpulasta ei löytynytkään opiskelijakäyttöön laitteita, joiden avulla yhteydenpito tänne sujuisi kitkatta. Tilanteeseen pitäisi tulla parannusta ensi viikolla, mutta totta kai se haittaa nyt tämänkertaisia harjoituksia, joissa oli vahvana painotuksena tähän maailmaamme tutustuminen. Varoiksi järjestyi sentään pari paperilla tehtävää tehtävää, jotka ihan kivasti johdattelevat kurssin asioihin. Aika moni toisaalta kuitenkin löysi tiensä myös tänne, ainakin tässä minun tuntemassani Kumpulassa on väkeä liikkunut selvästi enemmän kuin tähän saakka.

Keskiviikon luennolle pääsin itsekin vasta puolisen tuntia myöhässä, kun maailma oli pantu kiinni. Reaali-Kumpulassa olleet opiskelijat kuulivat kaiken, täällä minun auditoriossani vasta viimeiset kaksi kolmannesta. Toisaalta kuvakin tällä kertaa jo näkyi, eli omat ongelmamme alkavat ratketa. Perjantaiseen kuvattomuuteen syylliseksi paljastui, että jonkin kummallisen häiriön seurauksena iso osa Samin omaisuudesta oli haihtunut olemattomiin, siinä mukana myös auditorion taulun sisuskalut. Mutta nyt siis homma alkaa vähitellen toimia. Perjantain luento puolestaan sujui ongelmitta, ja tuolloin kuulijoista jo suunnilleen puolet seurasi minun opetustani, toinen puoli vastinparini luentoa.

Häiriköintiä ei tällä viikolla enää näkynyt, ehkä osaksi koska keskiviikon luento alkoi käytösoppitunnilla, paljolti tietenkin myös koska Sami oli rajoittanut Kumpulan rakentamisen vain EduFinland-ryhmään kuuluville. Tuon rakennuskiellon poistin tänään, kun alueen päällä on nyttemmin pinossa yhdeksän työtilaa, yksi kullekin harjoitusryhmälle. Niitä on vähän hankala käyttää, jos ei niissä voi tehdä mitään. Vielä tällä hetkellä alueilla ei ole kuin lattia, kaiteet ja teleportteri, mutta kurssin mittaan ne täyttynevät.

Viikon takaisen tapauksen estämiseksi Samille ja minulle saatiin myös vähän suuremmat valtuudet puuttua häiritsevään käytökseen. Luentojen takia siihen ei ole ollut tarvetta, mutta muuten pääsin kyllä jo harrastamaan pienimuotoista poliisitoimintaa. Yhtenä yönä istuessani pikku piilopirtissäni takkatulen ääressä kurssia valmistelemassa Shadow kävi kertomassa, että vastikään avatun EduFinland II -saaren puolella hiipparoi kummallista nakuilijaporukkaa, ehkä koska tuo on nykyisellään tyhjähkö ja sikäli rauhallinen alue, joka on kuitenkin pantu luokkaan mature, siis ilman turhia siveellisyysvaatimuksia. Käväisin katsomassa, ja aivan oikein, Porin opetusteknologiakeskuksen laiturilla oli pienet rantabileet käynnissä. Lensin yli EduFinland Officer -rooli päällä, ja koko alueen kierrettyäni paluumatkalla huomasin rannan jo tyhjäksi.

Turpiin vaan ja onnea?

Kävin tänään työnteon lomassa lauantaitansseissa. Muuten mukavat pippalot, mutta pikku sattumus jäi vähän kaivelemaan. Muuan läsnäolijoista ymmärsi jonkin kommenttini vallan eri tavalla kuin olin sen tarkoittanut ja närkästyksissään totesi, että tuollaista transua hän olisi valmis vetämään turpiin vaikka heti. Liittyneekö tuo sitten siihen, että olen tuolloin tällöin vaihtanut sukupuolta - miksi sen pitäisi pysyä koko ajan samana, jos kerran vaihtaminen on helppoa ja itse en ole ihan varma siitä, kumpi luontevammin olen?

Nettiä selaillessa kyllä tulee tunne, että reaalimaailmassa (kai semoinen kuitenkin on olemassa, tai sitten joillakin bloggaajilla on hyvin outo ja samanlainen mielikuvitus) transsukupuolisuus on aika paljon hurjempi ja kurjempi juttu kuin meillä täällä. Jos tämä aihe kiinnostaa tuon ihmemaailman näkökulmasta, ensimmäisenä tekisi mieleni puffata Zoe Brainin blogia, joka kyllä on lukemisen arvoinen myös avaruustutkimuksesta ynnä jokusesta muusta aiheesta kiinnostuneille.

Tiivistettynä: nykyisin alkaa olla jo melkoisen vankkaa evidenssiä siitä, että tuossa maailmassa transsukupuolisuus on synnynnäinen juttu, johon ei kasvatuksella tai psykoterapialla voi vaikuttaa. Tarkkaa mekanismia ei tiedetä, mutta luultavasti kyse on siitä, että aivojen ja ruumiin sukupuoli määräytyy eri kohdissa sikiön kehitystä, ja joskus nuo vain sattuvat menemään epätahtiin. Ja sitten tämmöisiä ihmisiä uhataan vetää turpiin, ja vedetään myös.

Toinen luento

Tämänpäiväinen luento oli outo kokemus.

Tekniikka ei pelannut, ei vaikka Sami huhki salissa koko ajan, ja kuva jäi siis auditoriossa olleilta tälläkin kertaa näkemättä. Sen sijaan muuta viihdettä oli senkin edestä: joku yleisöön osunut neropatti intoutui rakentelemaan kaikenlaista. Aluksi luulin itse, että Sami tekee uutta tilapäistaulua rikki menneen sijaan, enkä kiinnittänyt puuhaan sen ihmeemmin huomiota, mutta aika pian paikalle alkoi ilmestyä talo, pöytä, sekalaista muuta sälää sekä lopuksi koko auditorio täyteen violetinsinisiä kuplia. Kokemattomuuttani en kauheasti tuohon reagoinut, vaikka näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt ottaa häiriköinti puheeksi.

Lopulta Sami sai hälytettyä paikalle Kim Zwiersin, joka on EduFinland-saaren pääjehu ja tuossa ominaisuudessaan pystyy potkimaan häiriköitä tiehensä. Sali saatiin siis viimein kuntoon, mutta luento alkoi tuossa vaiheessa olla jo ohi. Itsenikin löysin lopulta auditorion vieressä virtaavan joen pohjalta. No, ensi kerralla ehkä sitten paremmalla onnella.

Ensimmäinen luento

Tänään se sitten oli, ensimmäinen luento. Kuuntelijoita ei ollut kuin Anli, aiemmin tapaamani pedagogiopiskelija, joka aikoo tarkkailla kurssiani omien opintojensa osana. Jotenkin minulla oli kyllä koko ajan tunne, että jossain kaukana maailman laidan takana yleisöä olisi ollut enemmänkin, ehkä jopa kuutisenkymmentä.

Auditorion taululla ei valitettavasti näkynyt kuvaa: laitoksemme tekninen tukihenkilö Sami oli koko alkuviikon ja vielä tänäänkin sairaana, emmekä ehtineet järjestää tekniikkaa kuntoon. Anli joutui siis tyytymään pelkkään puheeseen; ehkäpä myyttiset reaaliopiskelijat sentään saivat myös kalvot nähtävilleen. Oman luennon arviointi on aina vaikeaa, mutta ainakin pysyin suunnilleen aikataulussa. Ehkä tämä ei ihan poskelleen mennyt, kun Anli myöhemmin kehui.

Perjantaina uudestaan, saa nähdä kuinka käy.

Kurssiin valmistautumista

Tällä viikolla oikeastaan tarkoitus oli valmistautua kohta alkavaan opetusperiodiin. Ajattelin kuitenkin käydä vilkaisemassa, mitä Tieteen päivillä on tarjottavaa - ohjelmaa varten oli varattu molemmat Helsingin yliopiston luentosalit sekä lisäksi vielä Le Selentiakin lainatontille varta vasten rakentama kolmas sali. Tuo ajatus osoittautui vaaralliseksi: istuskelin esityksiä kuuntelemassa liki koko viikon, ja valmistautuminen jäi ohuemmaksi kuin oli tarkoitus.

Peruskuviot kuitenkin alkavat olla selvillä: kurssi koostuu luennoista, joita pidän Kumpulan auditoriossa, ja harjoituksista, joita kurssilaiset tekevät ryhmissä. Harjoituksista on tarkoitus vielä saada muodostettua yhtenäinen juonellinen kokonaisuus, niin että peräkkäisten viikkojen työt liittyvät toisiinsa ja lopputuloksena toivottavasti syntyy jotakin myös jälkeenpäin käyttökelpoista. Saa nähdä, miten tämä viimeinen kohta onnistuu.

Tästä se alkaa

Joulun alla löysin itseni: virallisen metafysiikan mukaan jokin myyttisessä "reaalimaailmassa" oleva olento päätti tuolloin inkarnoitua tähän Second Lifeksi kutsuttuun, ja niin aloitin virtuaalimaallisen vaellukseni 13. joulukuuta 2008. Loppuvuosi kului, niin kuin kai lapsuuteen kuuluu, maailmaa ihmetellessä ja siinä olemista opetellessa.

Jo aika alkuun löysin itselleni tärkeiksi Helsingin yliopiston - jonka Kumpulan kampuksella lupauduin kevättalvella pitämään kurssia käyttöliittymäsuunnittelusta ja käytettävyydestä - sekä suomalaisyhteisön, jonka perjantaisaunassa viihtyy viikko toisensa jälkeen. Enimmäkseen olen kuitenkin kierrellyt etsimässä museoita, näyttelyitä ja muuta opiskelijoille näytettävää. Ehkä siitäkin jotakin tulee, vaikka aika alkaa uhkaavasti huveta.